Lomailu sujuu useimmilta hyvin, mutta lomalle jääntiin ja lomalta paluuseen saattaa liittyä stressiä. Mehiläisen työpsykologi Maaret Punto antaa 12 vinkkiä, joiden avulla lomasta saa mahdollisimman paljon irti ja töihin paluu sujuu kivuttomasti. Valmistautuminen kannattaa aloittaa jo ennen lomaa.

LÄHTÖKUOPISSA

1. Valitse, mitkä työt teet valmiiksi ennen lomalle lähtöä
Jos tarpeen, neuvottele valinnasta esimiehen kanssa. Hyväksy se, että aina ei ole mahdollista saada kaikkea valmiiksi. Työt jatkuvat loman jälkeenkin.

2. Tee lista kesken jäävistä töistä
Päätä 1-2 asiaa, joihin tartut heti palattuasi. Näin tekemättömät työt eivät rasita lomalla. Jätä lista työpöydälle odottamaan ja unohda sen sisältö loman ajaksi.

3. Laskeudu lomaan etukäteen
Älä lataa liikaa asioita viimeisiin työpäiviin.

4. Sovi jo etukäteen keskustelu, jossa päivitätte työtilanteen 
Sovi töihinpaluupalaveri työparisi, tiimisi tai esimiehesi kanssa. Näin lomalla ei tarvitse miettiä, millaiseen työtilanteeseen palaat.

LOMALLA VIIMEINKIN SAAN OTTAA IISIMMIN

5. Pidä pidempi yhtäjaksoinen loma
Jos olet hyvin kuormittunut, kannattaa pitää pidempi yhtäjaksoinen loma. Älä kuitenkaan pidä kaikkea lomaa kerralla, sillä loman hyvinvointivaikutukset ovat lyhytkestoisia. Lomia kannattaa pitää vuoden aikana useampia kuin yksi. Jo pidennetty viikonloppu oikeassa paikassa virkistää huomattavasti.

6. Fyysinen paikanvaihto
Irtaudut paremmin kun lähdet pois kotoa.

7. Passiivinen oleilu ja aktiivinen tekeminen – molempia tarvitaan.
Rentoutumalla pääset alhaiseen virittyneisyyteen ja myönteiseen tunnetilaan, mutta aktiivinen tekeminen auttaa todella voimavarojen täydentymisessä. Tällaista tekemistä ovat esim. vapaa-ajan toiminnot, jotka tarjoavat haasteita, oppimiskokemuksia ja mahdollisuuksia pystyvyyden kokemiseen. Myös se, että voi täysin vapaasti päättää omista aikatauluistaan, on mielenterveydelle tärkeää.

LOMALTA PALUU

8. Palaa töihin keskellä viikkoa
Näin ensimmäinen työviikko ei tunnu liian raskaalta.

9. Anna itsellesi aikaa tottua työrytmiin
Väsähtämistä ensimmäisinä työpäivinä ei kannata pelästyä: keho ja mieli totuttelevat uuteen rytmiin.

10. Muista päivittäinen palautuminen
Nauti kesästä ja työpäivän jälkeisestä vapaa-ajastasi edelleen, vaikka oletkin töissä.

11. Pilko työt konkreettisiksi pieniksi tehtäviksi 
Tee työtehtävistä lista. Päätä tehdä ne tehokkaasti yksi kerrallaan. Aloita helposta päästä.

12. Tarkastele työtäsi ja työyhteisöäsi uusista näkökulmista
Loman jälkeen osaat katsella työtäsi uudesta näkökulmasta. Aloita työt suunnittelemalla syksyä kevään kokemukset huomioiden. Loman jälkeinen aika on otollista arvioida työyhteisössäsi työkäytäntöjä ja töiden järjestämistä uudella tavalla.

Vinkit antoi Mehiläisen työpsykologi Maaret Punto.