Terveyden Asialla -verkkosivuston lukija asioi tänään Jyväskylässä Palokan K-Citymarketissa.

Hän kuvaa näkyä varsin hätkähdyttäväksi.

-Minulla oli maski. Kaikilla asiakkailla oli maski!

Joensuulaisnainen viestittää, että varsinkin Jyväskylässä ihmiset tuntuvat todella ottaneen vakavasti koronataudilta suojautumisen.

Maskit tuntuvat jakavat kansaa. Monet käyttävät, ja monet eivät halua niihin koskea erinäisistä syistä. Keskustelu somessa jatkuu kiivaana ja jopa syyllistävänä.

Esimerkiksi pienten kuntien ja kaupunkien kaupoissa ja katukuvassa maskit loistavat vielä poissaolollaan. Paljon riippuu myös siitä millainen epidemiatilanne alueella on.

Helsingin Sanomat uutisoi muutamia päiviä sitten, että Jyväskylässä jopa 700 ihmistä oli joutunut karanteeniin hengellisessä tilaisuudessa tapahtuneen joukkoaltistumisen vuoksi. Tartuntoja oli kaikkiaan 50.

Tämä ilmeisesti vaikuttaa jyväskyläläisten koronakäytökseen.