Siinäpä vasta kysymys, johon kukaan ei ole osannut kertoa patentinvarmaa vastausta. Mutta niin se vain tuntuu monella olevan.

Terveyden Asialla -lukija, 67-vuotias Arja Karhunen Helsingistä kertoo keksineensä asiaan selityksen. Se on niin hyvä selitys, että julkaisemme sen ”päivän vinkkinä”.

-Nuorempana sitä keskittyi vain itseensä ja elämä pyöri oman navan ympärillä. Kun on tullut lapsia ja lapsenlapsia, elämään tulee aivan erilaista spektriä ja touhua. Yhtäkkiä sitä elääkin jopa kolmen sukupolven elämää, limittäin ja lomittain. On tapahtumia, valmistautumista siihen ja tähän, touhua ja tohinaa. Kaitpa sitä myös miettii omaa rajallisuuttaan niin että tuntuu olevan kiire tehdä kaikkea mahdollista, Arja kirjoittaa.

Tiedätkö miten elimistösi voi – tilaa tästä Puhti-labratestit (Mehiläinen) ilman lääkärin lähetettä!

Aika kuluukin siten nopeasti.

Arja suosittelee välillä pysähtymistä. Se tekee hyvää myös eläkekiireissä. Eläkeläisen elämän ei tarvitse olla samanlaista suorittamista kuin työikäisen. Voi huokaista välillä, laiskotella hyvällä syyllä.

-Lapsena oli niin tylsää, kun aika mateli. Sitä oli niin paljon kaikkea odotettavaa. Ehkä sitä pitää ryhtyä odottamaan joitakin asioita enemmän, niin saa ajan kulumaan hitaammin, hän naurahtaa.

Oikein!

Tiedätkö miten elimistösi voi – tilaa tästä Puhti-labratestit (Mehiläinen) ilman lääkärin lähetettä!