Vauvan päivää vietetään joka vuosi syyskuun viimeisenä perjantaina. Tänäkin vuonna sitä juhlittiin aivan liian pienen vauvaikäluokan kanssa.

Näin toteaa kansanedustaja Sari Essayah omassa Uuden Suomen -kirjoituksessaan.

Totta on, että syntyvyys on jatkanut laskuaan seitsemäntenä vuonna peräkkäin. Viime vuonna  syntyi maassamme vain 50 321 lasta, mikä on matalin luku koko 2000-luvulla. Syitä on monia työelämän kuormittavuudesta lapsiperheen imagoon, Essayah näkee.

Joko katsoit mitä vaatteita Reimalla on taas tarjota – kauppaan tästä!

Kansanedustaja peräänkuuluttaa paremmin huomioivaa perhepolitiikkaa ja vanhemmuuden kustannusten tasaisempaa jakautumista työnantajien kesken. Perheet tarvitsevat myös konkreettista tukea.

Essayah (kd.) kertookin puolueineen esittäneensä ensi vuoden talousarvioon tuhannen euron vauvarahaa, joka on kertaluontoinen ja maksetaan lapsilisän yhteydessä helpottamaan vauva-arkea.

-Monesti juuri vauvavaiheessa tarvitaan uusia hankintoja ja tukipalveluja, hän näkee.

Ylimääräinen vauvaraha olisi Essayahin mukaan signaali sille että lapset ovat toivottuja.

Kurkista tarjoukset lastenvaatteista luotettavasta Reima-kaupasta – tästä kauppaan!