Narsistinen kumppani murensi minut pala palalta

0

Lappilaisen Liisan tarina on kertomus, johon voi samaistua valitettavan moni.

Olin 31-vuotias, kun ”umpirakastuin” minua kymmenen vuotta vanhempaan mieheen. Mieheen, joka tuntui maailman parhaimmalta, juuri siltä prinssiltä jota olin koko elämäni odottanut. Olin ollut myös aiemmin naimisissa, josta liitosta lapseni ovat, mutta siitä liitosta ei sen enempää.

Yhteiselon alkuaikoina en ymmärtänyt silloisen mieheni hallitsevaa käytöstä narsistisuuden piirteeksi vaan ajattelin hänen vain olevan luonteeltaan omistava. Laitoin kaiken tykkäämisen ja Suuren Rakkauden piikkiin.

Tässä välissä haluan todeta, että totta kai pitkään liitton mahtuu myös hyviäkin päiviä. Näinä päivinä toivoin että se ”hyvä ja seesteinen elämä” jatkuisi loputtomiin. Kuitenkin lähes aina kävi toteen sanonta: tyyntä myrskyn edellä.

Elämä oli hyvin pitkälle vaikeaa. Alistamista, rajoittamista, nimittelyä, puhelimen kontrollointia, joskus päälleni jopa syljettiin. Auton avaimet ja lompakkokin otettiin ”säilöön”, jotta vaimo pysyy kotona. Kaikenlainen rajoittaminen kohdistui myös lapsiini. Jos lapset eivät käyttäytyneet mallikkaasti he joutuivat menemään nukkumaan jopa ilman iltapalaa, tai sitten he saivat ruokaakin lounaalla tai päivällisellä vain rajoitetusti.

Minua lähellä elävät ihmiset yrittivät monta kertaa herätellä minua huomaamaan, millainen silloinen kumppanini oli. Mutta kun psyykkisen ja jopa fyysisen väkivallan pelko on koko ajan läsnä, haluaa jostain kumman syystä puolustella asioita, jottei taas tulisi yhteentörmäystä. Koskaan kun ei voinut tietää mikä asia laukaisee riidan alkaneeksi.

Kun tällaisessa suhteessa elää kauan, alkaa lopulta itsekin miettiä, olenko oikeasti sellainen millä nimillä minua kutsutaan. Monta kertaa mielessäni suunnittelin lähtemistä kotoa, mutta pelko siitä mitä sen jälkeen seuraa piti minut ja lapseni suhteessa kiinni. Halusin keskustella asioista silloisen mieheni kanssa, mutta narsistinen ihminen osaa kääntää asiat itsellensä eduksi, sanomalla: ”Mitä sitten tapahtuu. Et tule pärjäämään elämässä ilman minua yms.” Välillä ajattelin että jos olisin vain tavallaan näkymätön, mielipiteetön ja alistuisin kaikkeen, olisin kiltti ja kuuliainen vaimo, kaikki menisi hyvin.

Lapseni kärsivät monin tavoin myös. Heillä ei saanut käydä kavereita kotona, ja lasteni kaverit eivät halunneetkaan käydä meillä, koska he jollain tavalla pelkäsivät silloista miestäni.

Ihminen joka ei ole elänyt narsistisessa suhteessa ei voi ymmärtää mikä henkinen helvetti se elämä on!

Nyt kun lapseni ovat jo aikuisia näitä haavoja parannellaan edelleen, onneksi lapseni ovat vahvoja ja selviytyvät tästä, osaavat kääntää vaikeudet voitoksi.

Jos olisin ollut heikko, en tiedä missä olisin nyt. Ehkä haave ja toive tulevasta ja paremmasta auttoi jaksamaan. Pakenin musiikkiin. Laulaminen ja musiikin kuuntelu on parasta terapiaa, myös luonnossa liikkuminen ja tulistelu nuotiolla antoivat minulle voimaa.

Nyt jälkeenpäin ajattelen, että tämä vaikea elämä oli kova koulu, josta selvisimme lasteni kanssa voittajina viimeiseltä luokalta.

Se että minulla ja nykyisellä miehelläni on ollut samankaltainen menneisyyden elämä, auttaa nykyisessä arjessamme. Toista ymmärtää ja kokemuksia voi jakaa. Osaa antaa arvoa tasavertaisuudelle ja toisen kuuntelemiselle.

Jaa sinäkin terveysaiheinen tarinasi – lue ohjeet

Jaa

Kommentoi