Nukkuminen auttaa painonhallinnassa. Siitä on todisteita. Mutta…

Univajeen vaikutusta lihomiseen on selvitetty useissakin tutkimuksessa. Eräässä selvityksessä tutkimushenkilöt nukkuivat unilaboratorio-olosuhteissa vain viiden tunnin yöunet.

Selvisi, että heidän painonsa alkoi nousta jo viiden vuorokauden jälkeen. Liikuntasuoritukset eivät auttaneet – paino vain nousi.

Tämä selittyi sillä, että ruokahaluun tuli muutoksia. Tutkittavat ahmivat rasvaa ja hiilihydraatteja. Siis lihomiseen altistavaa ruokaa. Väsyneinä he eivät jaksaneet liikkuakaan.

Mutta ei tässä vielä kaikki. Sleep Medicinessä julkaistussa tutkimuksessa on havaittu univajeen lisäävän erityisesti sisäelinten ympärille kertyvää rasvaa. Onneksi tämä rasva on myös liikunnalla helpoimmin poistettavissa. Sisäelinten ympärille kertynyt rasva on paljon vaarallisempaa kuin vaikkapa takamukseen ja reisiin kertyvä.

Unella on siis merkitystä laihduttamisessa ja painonhallinnassa. Kannattaa nukkua vähintään 7-8 tuntia ja pyrkiä siihen. Univaje häiritsee ruokahalua sääteleviä hormoneja. Lyhykäinen uni lisää vatsalaukun tuottamaa greliini-hormonia ja vähentää rasvassolujen tuottaman leptiinin eritystä.

Hei sinä siinä! Nyt on aika klikata tänne, katsos kun meiltä saat kaiken aina halvimmalla. Kaikki tuotteet. Halvimmalla. Aina. Etkö usko? Klikkaa tänne meille, Hintaopas.fi niin näet.