Laulaja Kari Vepsä kertoo rankasta vuodestaan painetussa Hymy-lehdessä.

Ensin iski korona ja lähti keikat, talous meni vaakalaudalle. Sitten iski kovin sokki. Yli 10 vuotta piilossa pysytellyt eturauhassyöpä uusi – ja lähetti myös etäispesäkkeitä.

Kymmenen vuotta sitten Kari hakeutui PSA-verikokeeseen ihan vain varmuuden vuoksi. Kävi ilmi, että hän oli hakeutunut testeihin viime hetkellä. Syöpä oli aggressiiviinen, ja juuri leviämässä luustoon. Se saatiin pysäytettyä tuolloin.

Kymmenessä vuodessa hän ehti kertomansa mukaan tottua siihen, että syöpä on hävinnyt. Hän oli hyvässä kunnossa, eikä oireita ollut.

Ensin TT-kuvissa nänkyi keuhkoissa jotain. Tämä oli väärä hälytys, mutta se selvisi vasta PET-kuvauksessa. Siellä näkyi muutakin:

– Mikroskooppisen pieni syöpäsolu oli jäänyt jäljelle ensimmäisestä leikkauksesta, ja nyt se lähetti etäpesäkkeitä. Niitä nähtiin pallean molemmin puolin ja sydämen seudullakin, Kari kertoo Hymyssä.

Hoidot ovat alkaneet tepsiä. Lääkäri on sanonut Karille, että et sinä kuole.

Kari arvelee, että pistoshormonihoito jatkuu hamaan tulevaisuuteen, ehkä elämän loppuun saakka.

Lähde: Hymy