Lottamuseo on julkaissut talvisalaattiohjeita sadan vuoden takaa. Lähdetään mukaan kokeilemaan ja heittäydytään myös sen ajan suomen kieleen. 1920-luvun maukkaat talvisalaatit ovat jälleen muodissa – edullisesti, yksinkertaisista aineksista syntyy nostalgisia makuelämyksiä!

Vaihtelevia, herkullisia salaatteja on mitä helpoin valmistaa siellä, missä vihreitä vihanneksia, vihanneshedelmiä ja yleensäkin tuoreitä salaattiaineksia on saatavilla ympäri vuoden. Hieman kekseliäisyyttä salaattien valmistaminen vaatii täällä kylmässä Pohjolassa. Meillä on kuitenkin runsas valikoima kotoisia raaka-aineita, joista oikein säilytettynä voi loihtia herkulliset, tuoreet salaatit myös talvikuukausina. Näitä yksinkertaisia aineksia yhdistelemällä saadaan aikaiseksi mitä hauskimpia pikkusalaatteja, jotka virkistävät meitä talven kaamoksen keskellä. Toki kernaasti otamme tällöin avuksi sellaiset hieman eksoottisemmat tuotteet kuin ruokaöljyn ja viinietikan.

Koska ruokaöljy helposti voi saada vanhan maun ja hajun, on parasta ostaa öljy kaupasta, missä on vilkas tavaran vaihto. Kotona on öljy pidettävä korkittuna sekä viileässä varastossa.

Pehmeän hapahko maku saadaan salaatteihin sitruunamehulla tai viinietikalla. Keittämättömistä ruoka-aineista valmistetut ruokalajit ovat erityisen raikkaita ja suositeltavia nauttia talvisaikaan. Monin paikoin ulkomailla saa kukin aterioitsija itse sekoittaa pöydässä salaatinkastikkeensa omalla lautasellaan tarjolla olevista öljy-, etikka ja sinappitölkeistä suolaa ja sokeria avuksi käyttäen. Meillä pohjoismaissa tavallisesti tarjotaan salaatti valmiina kastikkeineen. Seuraavassa esitetään muutamia klassikkoreseptejä.

 

Ranskalainen salaatinkastike

3 rkl. viinietikkaa

3 rkl ruokaöljyä

sinappia

sokeria

suolaa

Viinietikka ja ruokaöljy sekoitetaan keskenään ja maustetaan oman maun mukaan.

 

Kaalisalaatti

valkokaalia

omenaa

suolakurkkua

Ranskalaista salaattikastiketta

Kaali leikataan hyvin ohuiksi suikaleiksi. Omena ja suolakurkku leikataan samoin hyvin pieneksi ja sekoitetaan kaalin joukkoon. Perunanuijalla tai vastaavalla nuijitaan seosta, kunnes se on mehuista ja kuulakkaa. Ranskalaista salaattikastiketta lisätään maun mukaan. Tämän jälkeen jätetään salaatti viileään maustumaan seuraavaan päivään saakka.

 

Perunasalaatti

kylmiä keitettyjä perunoita

hienonnettua purjosipulia

omena

banaani

suolakurkku

Ainekset leikataan pieniksi kuutioiksi, hienonnettu purjosipuli sekoitetaan joukkoon. Kastikkeeksi voi käyttää ranskalaista salaatinkastiketta, suolalla ja sokerilla maustettuna tai vedellä laimennettua sitruunamehua. Kesällä ja syksyllä voi salaattiin käyttää retiisiä, lehtisalaattia, tomaattia yms.