Lääkäripalvelu Neliapila ja Pharmanova ovat tehneet suoranaista historiaa.

Hiljattain ensimmäiselle suomalaispotilaalle on operoitu kudossokeria mittaava ihonalainen niin kutsuttu Eversense-kapseli, jonka avulla seurataan sokeriarvoja jatkuvasti kolmen kuukauden ajan. Projekti käynnistettiin niin, että potilaalle tehtiin pieni, kivuton toimenpide, jossa sensori asetettiin paikalleen. Lisäksi potilaalla on kolikon kokoinen lähetin käsivarressaan, johon verensokeritiedot tallentuvat ja josta ne lähetetään edelleen potilaan puhelimeen. Lähetin varoittaa liian matalasta tai korkeasta sokeriarvosta myös ilman puhelinsovellusta helpottaen elämää merkittävästi.

Uusia, kustannustehokkaita hoitoja

Verensokerin seuraaminen on diabeteksen hoidon perusta. Tähän asti potilaat ovat kirjanneet verensokeriarvoja ja käyneet niitä läpi diabeteshoitajan ja lääkärin kanssa. Kirjaukset ovat usein puutteellisia ja hoitotiimi on joutunut tekemään hoitopäätökset vaillinaisen tiedon pohjalta, kertoo kapselin asettanut diabetologi Markku Saraheimo Neliapilasta.

Verensokerin seurannassa on tapahtunut viime aikoina paljon muutoksia. Yksittäisten sormenpäämittausten aika alkaa olla ohi. Jatkuvaan verensokerin seurantaan on sen sijaan tullut ja on tulossa useita uusia ratkaisuja, Markku Saraheimo jatkaa. Haasteena on kuitenkin hinta.

Liian usein mietitään vain lyhyen aikavälin kustannuksia sen sijaan, että ajateltaisiin säästöä, joka syntyy hyvällä, kokonaisvaltaisella hoidolla ja komplikaatioiden ehkäisyllä. Lisäksi on hyvä tiedostaa jatkuvan sokeriseurannan positiivinen merkitys diabeetikon elämänlaadulle.

Eversense-ratkaisua edustavan Pharmanovan toimitusjohtaja Aarno Tammela puolestaan iloitsee, että nyt Suomeen saadulla innovaatiolla on pian tuhansia käyttäjiä eri puolilla maailmaa. Kokemukset ovat olleet erittäin kannustavia. Eversense-kapselin käyttöaika pitenee lähitulevaisuudessa jopa kuuteen kuukauteen.

ILMOITUS
Uutta! Mielipiteesi on tärkeä. Ryhdy vastaamaan yritysgallupeihin, kerro mielipiteesi ja tienaa palkintoja!