Polven ja lonkan kulumasairauksien hoito on kehittynyt vuosikymmenten aikana valtavasti.

Vielä 1990-luvulla polven nivelrikon vuoksi joutui helposti työkyvyttömyyseläkkeelle, mutta nyt tekonivelleikkaus ja päättäväinen kuntoutus johtavat siihen, että potilaalla on täydet mahdollisuudet säilyttää työkyky liki kaikissa työtehtävissä.

-Polven tekonivelleikkaus antaa takaisin aktiivisen ja kivuttoman arjen, toteaa pitkän uran ortopedian ja traumatologian erikoislääkärinä tehnyt Hannu Lähteenmäki. Hän toimii Mehiläisen palveluksessa.

Muutos hoidossa on siis ollut ilmeinen.

-On hienoa nähdä, kun potilaan toimintakyky palautuu leikkauksen jälkeen. Potilas pystyy olemaan arjessa liikunnallisesti aktiivinen ja harrastamaan terveysliikuntaa monipuolisesti kävelystä ja pyöräilystä vesiliikuntaan, murtomaahiihtoon, tanssiin ja golfiin, Lähteenmäki toteaa blogikirjoituksessaan.

Ortopedi kertoo, että tekonivelleikkaus on suuri operaatio. Se toteutetaan aina avoleikkauksena. Teknisesti leikkaus on rutiinitoimenpide, joka kestää vain reilun tunnin, mutta siitä toipuminen on pitkä ja hidas prosessi.

Lähteenmäen mukaan työ- ja toimintakyky palautuvat pääosin kahdessa kuukaudessa, mutta lihasten toipuminen jatkuu jopa vuoden verran. Tarvitaan jälkihoitoa ja kontrollia ja sitoutumista, jotta potilas paranee ja toipuu täysin.

-Alaraajojen tekonivelkirurgiassa näkee herkästi työnsä tulokset ja lääkärillä on erinomainen mahdollisuus vaikuttaa potilaan toipumiseen. Potilaalla itsellään on iso rooli omassa hoidossaan ja toipumisessaan ja hänet on tärkeä saada sitoutumaan siihen. Kaikkein merkittävin kiitos onkin potilaalta saatu palaute, kun hän kokee saaneensa sen, mitä odotti, Lähteenmäki ilmaisee.

Tilaa joulun lahjat ajoissa Iittalasta – klikkaa alta: