MIELI ry:n kriisikeskuksissa on vapaita aikoja. Tapaamiset toteutetaan pandemian aikana videon välityksellä tai puhelimitse. Apu on asiakkaalle maksutonta.

Koronaviruksen leviäminen voi tuntua pelottavalta ja ahdistavalta. Omien tunteiden kanssa ei kuitenkaan tarvitse jäädä yksin. Keskusteluapua on saatavilla joka päivä ja yö Kriisipuhelimessa ja verkossa – ja päivisin 22:ssa kriisikeskuksessa eri puolilla Suomea videovälitteisesti tai puhelimitse.

”Painoi mieltä huoli koronaviruksesta tai muu kriisi tai murhe, MIELI ry:n kriisikeskusverkostosta voi varata aikoja kriisityöntekijöille. Lisäksi Kriisipuhelimessa ja verkossa vastataan joka päivä ja yö”, MIELI ry:n kriisitoimintojen johtaja Outi Ruishalme sanoo.

MIELI ry seuraa viikoittain yhteydenottojen syitä ja määriä sekä myös korona-aiheen näkymistä yhteydenotoissa.

MIELI ry:n kriisikeskusverkosto tarjoaa vastaanottoaikoja etäyhteydellä eli videon välityksellä tai puhelimitse. Keskustelut kriisityöntekijöiden kanssa ovat maksuttomia. Ota rohkeasti yhteyttä, kriisikeskusten yhteystiedot löydät täältä: mieli.fi/kriisikeskusverkosto

Kriisipuhelimen suomenkielinen linja 09 2525 0111 on auki 24/7.
mieli.fi/kriisipuhelin

Kriisipuhelimen ruotsinkielinen linja 09 2525 0112 päivystää ⁠
ma, ke klo 16-20⁠
ti, to, pe klo 9-13⁠.
mieli.fi/kristelefon

Kriisipuhelimen arabian- ja englanninkielinen linja 09 2525 0113 päivystää
ma, ti klo 11-15, ⁠
ke klo 13-16 ja 17-21⁠
to klo 10-15⁠.
mieli.fi/azma

Sekasin-chat on avoinna ma-pe 9-24 ja viikonloppuisin 15-24 osoitteessa sekasin.fi.

Sekasin Discord on auki 24/7 osoitteessa discord.gg/sekasin.

Keskusteluapua verkossa antaa myös tukinet.net.

Itsemurhien ehkäisykeskuksen kriisityöntekijät tarjoavat apua videon välityksellä tai puhelimitse. Keskusteluajan voit varata soittamalla ajanvarausnumeroon: 0800 98 030, jättämällä yhteystietosi puhelinvastaajaan tai sähköpostitse iek@mieli.fi, työntekijämme ottaa sinuun yhteyttä.

Palvelemme normaalisti osaten aseptiikan/hygienian, koska olemme terveydenhoidon ammattilaisia. – Medical Clinic Lux.

 

Näin tuet MIELI ry:n kotimaista kriisiauttamista

Lahjoita 10 €: Tekstaa sana MIELI numeroon 16499
Lahjoita netissä: https://donation.securycast.com/mieli
Lahjoita tilisiirrolla MIELI ry:n keräystilille FI23 8000 1800 2830 05 (viite: 14067)

MIELI Suomen Mielenterveys ry:n keräyslupa: RA/2019/667 voimassa 1.1.2020 – 31.12.2021 koko Suomen alueella Ahvenanmaata lukuun ottamatta.