Suomeen on pitkän työn tuloksena saatu ensimmäinen riippumaton, kolmannen osapuolen todennukseen perustuva eläinten hyvinvoinnista kertova pakkausmerkki. Suomalaiset pääsevät ostamaan tällä pakkausmerkillä varustettuja tuotteita ensimmäistä kertaa, kun ensimmäiset ELVI-merkityt maidot ja jugurtit ovat saapuneet Lidleihin ympäri maan.
Lidl on Suomen ensimmäinen kauppaketju, joka on ottanut käyttöön ELVI-merkin oman merkin tuotteissaan. ELVI-merkin voi saada tuote, jonka tuotannossa eläinten hyvinvointiin on kiinnitetty erityistä huomiota ja kokonaisvaltainen hyvinvointi on todennettu riippumattomilla auditoinneilla.
– Suomessa on monia esimerkiksi raaka-aineen alkuperästä viestiviä pakkausmerkintöjä, mutta eläinten hyvinvoinnista kertovaa merkkiä ei ole ollut, Lidl Suomen valikoiman vastuullisuuspäällikkö Laura Kvissberg sanoo.
Merkin saamiselle on lakia tiukemmat vaatimukset
ELVI-merkin saamiselle on tiukat vaatimukset. Eläinten hyvinvoinnista on pidettävä parempaa huolta kuin mitä laki vaatii. ELVI-tiloilla eläimet esimerkiksi liikkuvat vapaasti eikä niitä kytketä kiinni. Eläimet ulkoilevat ja niiden makuumukavuuteen on kiinnitetty erityistä huomiota.
ELVI-tilojen puitteet tarkastetaan säännöllisesti käyttäen kansainvälistä, tieteelliseen tutkimukseen ja näyttöön perustuvaa WelfareQuality (WQ) -menetelmää.
Mikä ELVI-merkki on?
- ELVI on Suomen ensimmäinen riippumaton, tutkimukseen perustuva ja eläinten hyvinvoinnin edistämiseen kehitetty pakkausmerkki.
- ELVI on avoin kaikille. ELVI-merkkiä käyttäviä tahoja ovat esimerkiksi elintarvikealan yritykset, ravintolat ja kaupat. Maitotuotteissa merkin ottavat ensimmäisinä käyttöön Lidl ja Arla.
- ELVI-merkki vastaa Valtioneuvoston tavoitteeseen eläinten hyvinvoinnin laatumerkistä (Ruokapoliittinen selonteko 2016). SEY Suomen eläinsuojelu ja Eläinlääkäriliitto tukevat ELVI-merkin tavoitteita.
- ELVI-merkki tukee korkeaa hyvinvointia ylläpitävien tilojen kannattavuutta ja erottumiskykyä.
Tarjous: Telian liittymän ostajalle 30 euron Lidl-lahjakortti kaupan päälle! Ei määräaikaisuutta. Tästä Telian sivuille.