Kaupallinen yhteistyö Varmalaina.fi/WebCube Oy
Pekka ja hänen vaimonsa päättivät jo viime jouluna, etteivät aikuiset osta lahjoja toisilleen – lapset toki saavat pakettinsa.

Syksymmällä Pekka ajatteli, että mitäs jos kuitenkin hankkisi joululahjan koko perheelle – sellaisen yhteisen.

Hän ajatteli, että nyt rempataan kylpyhuone kuntoon, ja sinne hankitaan oikein ”saunamaailma” – sellainen jossa varmasti viihtyy koko perhe. Saunamaailman kruunaisi poreallas.

Pekka tutkaili rempan hintoja ja mietti mitä osaisi tehdä itse ja mitä pitäisi ostaa valmiina. Kun budjetti oli valmis, hän tiesi minkä puoleen kääntyä.

-Tietysti varmalaina.fi-palvelun puoleen. Olen käyttänyt sitä aiemminkin, ja sen kautta olen rahoittanut pienempiäkin hankintoja.

Nyt rahoitettavana oli kuitenkin yli 20 000 euron homma. Pekka luotti kuitenkin siihen, että varmalaina.fistä saa parhaimman tarjouksen lainalleen.

Kuten saikin. Palvelu vertaili 30 rahoituslaitosta Pekan tarpeisiin, ja homma oli sillä selvä. Viiden vuoden maksuajalla päästiin kohtuulliseen kuukausierään – ja jouluna on tarkoitus kylpeä saunamaailmassa joka on täysin remontoitu.


Todella nopeaa ja kätevää!


Varmalaina.fi:stä saa lainatarjoukset Varmalaina.fi:n kumppaneilta jopa muutamissa minuuteissa.

Yhdellä lainahakemuksella saa siis useiden pankkien ja rahoitusyhtiöiden lainatarjoukset vertailtavakseen.

Niistä näet heti kaikki lainan kulut sekä todellisen vuosikoron.

-Tässä palvelussa näkee heti mistä kannattaa lainaa hakea, Pekka kertoo.

Varmalaina.fissä onkin parasta se, että se ei esittele pelkästään lainapalvelujen esimerkkikorkoja, vaan kyseessä on oikeat lainatarjoukset juuri minulle. Esimerkkikorot eivät kerro lainojen todellisista kustannuksista, mutta tällainen henkilökohtainen lainatarjous kyllä, Pekka tietää.

Mitä tarjouksen pyytäminen sitten maksoi?

-No ei mitään, Pekka myhäilee.