Aluehallintovirastoille on tullut kyselyjä, onko kunnalla velvollisuus järjestää koronatestausta tartunnan todentamiseksi ja todistuksen saamiseksi tartuntatautipäivärahan hakemista varten. Terveydenhuollon ammattihenkilöt päättävät testaamisen tarpeesta, ja tartuntatautipäivärahaa voi hakea Kansaneläkelaitokselta.
Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) on antanut ohjauksen kuntien velvollisuudesta järjestää koronatestausta. STM toteaa, että kunnalla on lakisääteinen velvollisuus järjestää koronatestaus, jos henkilö tarvitsee positiivista testitulosta tartuntatautipäivärahan saamiseksi. Jos työterveyshuoltosopimukseen kuuluu koronatestaus, voidaan testi tehdä työterveyshuollossa.
Henkilö voi halutessaan asioida myös yksityisessä terveydenhuollossa, jolloin koronatestistä maksetaan sairausvakuutuslain mukainen sairaanhoidon korvaus. PCR-testin korvausmäärää on väliaikaisesti korotettu 100 euroon 30.6.2022 saakka.
Valtio korvaa kunnille koronatestauksen välittömät kustannukset erillisen valtionavustusmenettelyn kautta.
Myös koronasairaan lapsen kotiin jäävä vanhempi voi saada päivärahaa
Väliaikaisen sairausvakuutuslain muutoksen myötä tartuntatautipäivärahaa voidaan maksaa ansionmenetyksen korvaamiseksi myös ilman tartuntatautilääkärin päätöstä työstä poissaolosta, karanteenista tai eristämisestä. Tällöin tartuntatautipäivärahan saaminen edellyttää lääkärin, sairaanhoitajan tai terveydenhoitajan kirjoittamaa todistusta luotettavasti todetusta koronavirustartunnasta ja suosituksesta olla pois työstä tartunnan leviämisriskin takia.
Tartuntatautipäivärahaa maksetaan myös sellaiselle alle 16-vuotiaan lapsen huoltajalle, joka on poissa töistä koronaan sairastuneen lapsensa vuoksi. Lapsen koronatartunta täytyy olla luotettavasti todettu.
Koronavirustartunnan luotettava toteaminen tarkoittaa laboratoriovarmistettua PCR- tai antigeenitestitulosta terveydenhuollon toimiluvallisessa toimintayksikössä. Tartuntatautipäivärahaa voi hakea Kansaneläkelaitokselta.
Aluehallintovirastot pyysivät STM:n ohjausta kunnan testausvelvollisuusasiaan
Kunnat ja sairaanhoitopiirit ovat muuttaneet koronatestausstrategioitaan. Myös kansallinen testausstrategia on päivitetty 10.2.2022. Päivitetyn strategian mukaan koronanäyte tulisi ottaa vaikeaoireisilta potilailta lääketieteellisin periaattein, riskiryhmiin kuuluvilta oireisilta henkilöiltä ja raskaana olevilta sekä sote-alan työntekijöiltä. Strategian muutoksen vuoksi koronatestaaminen on vähentynyt.
Väliaikaisen sairausvakuutuslain muutoksen ja strategioiden muutosten vuoksi koronatestauksen velvollisuus kunnissa on ollut epäselvä, ja aluehallintovirastot ovat saaneet kyselyjä aiheesta. Tämän vuoksi aluehallintovirastot pyysivät STM:n ohjausta kunnan testausvelvollisuusasiaan.