Syys- ja talvikuukausina työmatkalla sattuvat pyöräilytapaturmat ovat lisääntyneet viime vuosina.

Vaarallisimpia ovat syksyn ensimmäiset liukkaat: eniten vahinkoja sattuu loka- ja marraskuussa. Useimmin pyörällä loukkaantuu keski-ikäinen nainen.

Tiedot käyvät ilmi Ifin vuosien 2017–2020 työmatkatapaturmatilastoista.

– Aiempaa useampi vaikuttaa jatkavan työmatkapyöräilyä pidemmälle syksyyn ja talven yli. Suosiota lisää varmasti kuntoilutrendi, mutta myös pyöräilyn ekologisuus. Halu vältellä julkisia kulkuneuvoja korona-aikana lisää todennäköisesti pyöräilyä entisestään tänä syksynä, arvioi korvausjohtaja Anssi Ranta Ifistä.

Ylivoimaisesti suurin osa, yli 80 prosenttia, pyöräilytapaturmista on kaatumisia, joissa ei ole muita osapuolia mukana. Yhteentörmäys auton kanssa aiheuttaa alle 10 prosenttia tapaturmista.

Tyypillisesti vahinkojen taustalla on pimeys, liukkaus tai molemmat yhdistettynä liian suureen tilannenopeuteen. Tapaturmia sattuu etenkin kurveissa ja risteyksissä, joihin tullaan kovaa ja joissa jarrutetaan äkkiä.

– Liukkautta voi aiheuttaa syysaamuna musta jää, mutta myös esimerkiksi märät lehdet asfaltilla ovat petollisia. Pimeyden vuoksi taas ei havaita kuoppia, esteitä tai vaikka irtosoraa. Etenkin Etelä-Suomessa pyöräilijöille haasteita tuovat vaihtelevat talvet, jolloin maa välillä sulaa ja jäätyy. Hiekoitussora voi tuoda muuten sulaan maahan yllättävää liukkautta, Ranta kertoo.

– Pyöräilyn ja sen myötä liikunnan lisääntyminen on hyvä asia, mutta se kannattaa tehdä turvallisesti. Syksyllä ja talvella on yleensä pimeää sekä töihin mennessä että sieltä palatessa, jolloin on syytä ajaa varovaisemmin sekä huolehtia valoilla ja heijastimilla, että tulee nähdyksi.

Keski-ikäinen nainen vaarassa

Naiset loukkaantuvat työmatkalla pyöräillessä miehiä useammin: kaikista pyöräilytapaturmista naisten osuus on yli 60 prosenttia. Riski joutua haaveriin kasvaa naisilla iän myötä, ja eniten vahinkoja sattuu 50–60-vuotiaille.

Viime vuosina miesten osuus talvikuukausina sattuvista pyöräilytapaturmista on kuitenkin ollut kasvussa.

– Naiset varmaan pyöräilevät miehiä enemmän töihin etenkin siinä vaiheessa, kun lapsia ei enää tarvitse kuljettaa päiväkotiin ja kouluun. Miehet kuitenkin ehkä jatkavat pyöräilyä useammin ympäri vuoden ja saattavat ottaa enemmän riskejä huonossakin kelissä. Työmatka on yhä useammin samalla kuntoilusuoritus, jolloin tavoitellaan nimenomaan nopeutta, ehkä turvallisuudenkin kustannuksella, arvioi Anssi Ranta.

– Vauhtia olisi hyvä hidastaa etenkin keskustoissa ja muissa paikoissa, joissa on paljon tielläliikkujia aiheuttamassa yllättäviä tilanteita.

Pyöräilytapaturmasta keskimäärin 8 päivän sairauspoissaolo

Eniten pyöräilytapaturmista aiheutuu erilaisia haavoja, seuraavaksi yleisimpiä vammoja ovat ruhjeet, nyrjähdykset ja murtumat. Vaarassa ovat erityisesti jalat ja kädet, mutta alttiina on toki koko keho. Myös päävammoja sattuu valitettavasti jonkin verran.

Pyöräilytapaturma aiheuttaa Ifin tilastojen perusteella keskimäärin 8 päivän sairauspoissaolon. Pisimpiä, keskimäärin 35 päivän sairauspoissaoloja aiheuttavat murtumat. Iän myötä sairauspoissaolot hieman pidentyvät todennäköisesti vammojen paranemisen hidastumisen myötä – pisimpiä sairauspoissaolot ovat yli 55-vuotiailla pyöräilytapaturmaan joutuneilla.

Näin pyöräilet turvallisesti syys- ja talvikelillä

  1. Käytä aina kypärää pyöräillessäsi.
  2. Pimeän tai hämärän aikaan polkupyörässä pitää uuden tieliikennelain myötä olla etuvalon lisäksi punainen takavalo.
  3. Käytä itselläsi heijastimia tai huomioliiviä näkyvyyden parantamiseksi.
  4. Jos pyöräilet talvella, paranna pitoa vaihtamalla pyörään nastarenkaat.
  5. Varmista ennen ajoa, että pyörä on kunnossa ja huollata se säännöllisesti.
  6. Huomioi muut tielläliikkujat: kun olet kääntymässä, anna kädellä selkeä suuntamerkki hyvissä ajoin.
  7. Ennakoiva ja rauhallinen ajotapa on turvallisin: sopeuta ajotapasi olosuhteisiin ja ennakoi etenkin kurvit ja risteykset hiljentämällä vauhtia ajoissa.