Seksityöntekijät eri puolilla maailmaa ovat marginalisoidussa asemassa ja heihin kohdistuu syrjintää ja väkivaltaa. Ihmisoikeusjärjestö Amnesty on tuoreeltaan linjannut kannan prostituoitujen työn rangaistavuuteen.

Amnestyn pääsihteeri Salil Shetty kertoo, että päätöslauselmassa esitetään suostumukseen perustuvan seksin rangaistavuuden poistoa. Päätöslauselmassa vaaditaan valtioita varmistamaan, että seksityötä tekeviä suojellaan hyväksikäytöltä, ihmiskaupalta ja väkivallalta.

-Tiedostamme, että tämä kriittinen ihmisoikeuskysymys on valtavan monimutkainen, ja siksi olemme lähestyneet sitä kansainvälisten ihmisoikeusnormien näkökulmasta. Saimme kannan valmisteluun näkemyksiä ympäri maailmaa globaalilta liikkeeltämme”, Shetty sanoo.