Lapsiperheiden kyselytutkimuksesta ilmenee, että vanhempien suurin lasten terveyteen ja hyvinvointiin liittyvä huoli on runsas ruudun äärellä vietetty aika. Ruutuaika huolettaa jopa 27 prosenttia vanhemmista.

Tämä käy ilmi Mehiläisen lapsiperheille teettämästä 1081:n vastaajan kyselytutkimuksesta. Huoli on aiheellinen, sillä liiallisella mobiililaitteiden, tietokone- ja televisioruutujen ääressä vietetyllä ajalla on tutkitusti negatiivisia terveysvaikutuksia.

-Erityisesti alakouluikäisille lapsille ylipaino on selkeä terveysriski, kun ruudun äärellä vietetty aika lähenee kahta tuntia vuorokaudessa. Ruudun äärellä vietetty aika on helposti pois lapsen liikkumisesta, lastenlääkäri Maria Enlund-Cerullo kertoo.

Toinen runsaan ruutuajan mukanaan tuoma haitta on huono unen laatu tai unen puute.

-Lapsella tulisi olla vähintään tunti ruutuvapaata aikaa ennen nukkumaan menoa. Unen laatu heikkenee, kun ruudun äärellä viihdytään myöhään iltaan ja yöhön, sillä mobiililaitteiden sininen valo vaikuttaa unta säätelevän melatoniinin tuotantoon, Enlund-Cerullo toteaa.

Runsas ja jatkuva digimaailmassa surffailu voi aiheuttaa myös riippuvuutta, vaikuttaa keskittymiseen ja pahimmillaan kiinnostus muuhun elämään vähenee. Terveyshaittoja voi ilmetä, jos päivittäinen aika ruudun äärellä venähtää liian pitkäksi.

AVUKSI AIKUISEN ESIMERKKI

Tutkimukseen vastanneista vanhemmista 20 prosenttia oli sitä mieltä, että lasten motivoiminen terveisiin elämäntapoihin voi olla vaikeaa. Mehiläisessä työskentelevän lääkäri Enlund-Cerullon mukaan vanhempi voi vaikuttaa lapsen käyttäytymiseen muun muassa omalla esimerkillään. Lapsen kanssa kannattaa myös keskustella avoimesti mielipiteitä kuunnellen ja erilaisia sisältöjä yhdessä katsellen.

-Lapsen ja nuoren nettikäyttäytymistä tulisi seurata aktiivisesti, mutta arvostaen. Millaisista palveluista lapsi on kiinnostunut ja kuinka kauan aikaa hän viettää ruudun äärellä? Millaisen seuran ja sisällön parissa hän viettää aikaansa ja miksi?

Myös mahdollisista terveysvaikutuksista ja verkon vaaroista on hyvä keskustella lapsen kanssa.

-Vanhempi voi vähentää lapsen ruutuaikaa järjestämällä perheen yhteisiä hetkiä, joissa kaikki perheenjäsenet ovat aidosti läsnä. Jotkut vanhemmat ovat laatineet yhdessä lapsen kanssa perheen mediasäännöt, joissa määritellään milloin, missä ja kuinka kauan perheenjäsenet käyttävät mobiililaitteita päivittäin, Enlund-Cerullo vinkkaa.

Ruutuaikaan voi vaikuttaa myös pienillä arjen teoilla. Puhelimet ja tabletit on hyvä siirtää toiseen huoneeseen yön ajaksi, sillä houkutus vaikkapa tarkistaa WhatsApp-viestejä myös yöaikaan on usein lapselle liian suuri. Myöskään televisiota tai tietokonetta ei kannata sijoittaa lastenhuoneeseen.