Kuluttaja-lehti kertoi 1/2021 numerossaan tekemästään suodatinpussivertailusta. Myös me siteerasimme sitä ja jutun voi lukea tästä.
Nyt Kuluttaja-lehti on oikaissut testiään. Se kertoo että testitulos on virheellinen ja se johtuu laboratoriosta, jota he käyttivät. Kuluttaja kertoo edelleen, ettei se enää tee yhteistyötä kyseisen laboratorion kanssa.
Kuluttaja toteaa oikaisussaan näin:
”Laboratorion sisäisessä selvityksessä paljastui, että heidän suodatinpusseista mittaamansa lyijypitoisuudet olivat reilusti todellisia pitoisuuksia suuremmat.
Kirjoitimme artikkelissamme alun perin, että S-ryhmän X-tra-suodatinpussista liukeni lyijyä kuumaan veteen 21,1 mikrogrammaa litraa kohti, Melitta Gourmet Intensestä 12,4 µg/l, Melitta Naturasta 10,8 µg/l ja K-ryhmän Pirkka Costa Ricasta 10,0 µg/l. Lisäksi kerroimme artikkelissa, että kaikkien mainittujen tuotteiden edustajat olivat omavalvonnassaan mitanneet lyijypitoisuudeksi korkeintaan 1 µg/l.
Koska Kuluttajan käyttämän laboratorion sekä valmistajien käyttämien laboratorioiden mittaustulokset poikkesivat selvästi toisistaan, lähetimme suodatinpusseja alkuperäisen laboratoriotestin jälkeen myös toiseen laboratorioon pika-analysoitavaksi selvittääksemme, pitivätkö alkuperäisen laboratorion mittaamat korkeat lyijypitoisuudet paikkansa.
Uusien laboratoriotulosten perusteella testattujen suodatinpussien lyijypitoisuudet olivat selvästi pienemmät, mitä alun perin käyttämämme laboratorio oli raportoinut. Tulemme testaamaan kaikkien suodatinpussien lyijypitoisuudet uudelleen toisessa laboratoriossa.”
Tähän uusintatestaukseen menee ainakin kuukausi, Kuluttaja kertoo oikaisussaan.
Kuluttaja-lehti tähdentää, että alkuperäisen artikkelin väitteet siitä, että S-ryhmän X-tra-suodatinpussien, Melittan Gourmet Intense ja Natura -suodatinpussien sekä K-ryhmän Pirkka Costa Rica -suodatinpussien lyijypitoisuudet ylittäisivät saksalaiset suositukset suositukset eivät pidä paikkaansa.