Lucky-koiraa koulutetaan tunnistamaan koronavirus. Aiemmin se on toiminut menestyksekkäästi syöpäkoirana.

– Kun epidemia luokiteltiin pandemiaksi, aloimme huhtikuun alussa kouluttaa Luckya ja neljää muuta koiraa tunnistamaan koronaviruksen, kertoo WiseNose ry:n toiminnanjohtaja Susanna Paavilainen.

Hän kertoo, että Helsingin yliopiston infektiosairauksien professori Anu Kantele innostui koronakoira-asiasta välittömästi.

Koiran nenä on huikea kapistus. Se haistaa jopa miljardi kertaa tarkemmin kuin ihminen.

Tavoitteena on, että koronakoirat oppivat tunnistamaan koronaviruksen esimerkiksi julkisissa tiloissa kuten satamissa ja lentokentillä. Susanna Paavilainen uskoo, että myös vanhainkodeissa voisi koronakoirasta olla hyötyä. Koiraa opetetaan tunnistamaan koronavirus virtsanäytteitä haistelemalla.

Aiheesta uutisoi painettu Hymy-lehti.

(Kuvituskuva)