Helsingin yliopiston tutkijoista koostuva tutkimusryhmä on esitellyt tutkimustuloksiaan tiedejulkaisu Nature Communicationsissa.

Se kertoo selvittäneensä miksi sikainfluenssaan annettu Pandemrix-rokote laukaisi joillakin lapsilla narkolepsian. Asiasta uutisoi myös Ilta-Sanomat.

Rokotetta annettiin 11-12 vuotta sitten, ja ja Suomessa sen sai 52 prosenttia väestöstä.

Tutkijoiden loppupäätelmä on, että rokote laukaisi immuunireaktion, joka suojaa sikainfluenssalta, mutta samalla se laukaisi myös autoimmuunireaktion. Tämä johti osalla rokotetuista vakavaan haittavaikutukseen.

Tutkimuksessa selvisi niin ikään, että autoimmuunitaudille altisti perinnöllinen kudostyyppi. Narkolepsiaa ei aiheuttanut pelkästään rokotteen proteiinikomponentti, vaan sairastuneilla oli geneettinen alttius, kirjoittaa Ilta-Sanomat.