Julkisuudesta tutut henkilöt julkaisevat sosiaalisessa mediassa kuvia, joissa ehostus, taitava valaistus ja filtterit luovat kuvaa täydellisestä ulkonäöstä. Niin kutsuttu filtteritodellisuus on somessa arkipäivää.

Vaikka moni ymmärtääkin, että kyse on keinotekoisuudesta, haavoittuvimmassa roolissa ovat itseään ja identiteettiään etsivät nuoret, usein tytöt. Heille kuvat liian täydellisistä ihmisistä voivat aiheuttaa ahdistusta suhteessa omaan itseen.

Nyt australialaistunut malli Sini Ariell on aloittanut somehaasteen, johon on osallistunut julkkiksia. Sini kehottaa julkaisemaan meikittömän kuvan, jossa ei käytetä mitään tehosteita.

-Postaa itsestäsi meikitön, filtteröimätön kuva. Tämän haasteen tarkoitus on osoittaa muille, että normaalisti näytämme kukin sellaiselta kuin näytämme. Ei pitäisi olla pelottavaa näyttää julkisesti aitoa pärstää. Eikä pitäisi olla normaalia feikata vuosi toisensa jälkeen, Sini innostaa.

Mukaan ovat lähteneet jo ainakin Vappu Pimiä, Anna Puu, Rita Manninen, Erika Vikman ja Tiina Jylhä.