Laulaja Antti Tuisku on yllättänyt tänään seuraajansa. Antti kertoo sosiaalisessa mediassa, että hän on kaikessa hiljaisuudessa opiskellut uuden ammatin terveydenhoitoalalta.

Kyse on mielenterveyspuolen työstä. Vain elämää -tähdestä on tulossa lyhytterapeutti.

-Koska esimerkiksi tässä maassa kulttuurin ja tapahtuma-alan arvostus on niin heikkoa ja harvalla alalla toimivalla ihmisellä on enää uskoa päätöksentekijöihin, olen itsekin kaikessa hiljaisuudessa opiskellut itselleni tämän pandemian keskellä toista ammattia. Valmistun loppuvuodesta lyhytterapeutiksi, Antti kuvaa.

– Lyhytterapeutit työskentelevät usein eturintamassa, missä mielen haavoja ja traumoja aletaan vasta hoitamaan. Lyhytterapeutit pyrkivät kaivamaan asiakkaan voimavarat näkyviin ja valamaan uskoa, toiveikkuutta ja kirkkaampia näkymiä tulevaisuuteen, Antti kertoo Instassa.

Mies sanoo että hänellä on ristiriitaiset fiilikset.

-Samalla kun olen äärimmäisen innostunut löytäessäni elämääni uutta sisältöä rakkaan laulajan ammattini rinnalle, olen suunnattoman surullinen siitä tosiasiasta, että minulle, kuten niin monille muille terapeuteille, tulee riittämään tämän kaiken jälkeen entistä enemmän töitä.

-Oveni tulee olemaan avoinna kaikille. Toivottavasti sen aika ei kuitenkaan tule olemaan vielä, Antti päättää.