Koronaepidemia on tasaantunut parin viimeisen viikon aikana, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL. Sairaalahoidon tarve on kuitenkin pysynyt tasaisen korkealla tasolla, ja tehohoidon kuormitus samalla tasolla kuin viime viikolla.

Kolmansien rokoteannosten ottamista suositellaan kaikille 18 vuotta täyttäneille, mutta se on erityisen tärkeää riskiryhmille ja 60 vuotta täyttäneille. Rajoitusten keventyessä korostuvat ihmisten omaehtoiset toimet tartuntojen leviämisen estämiseksi, THL korostaa.

Erikoissairaanhoidon vuodeosastoilla oli 16.2. yhteensä 359 potilasta, hieman enemmän kuin viikko sitten. Teho-osastoilla oli 16.2. yhteensä 30 potilasta, yhtä monta kuin viikko sitten.

Viikolla 6 teho-osastoille tuli 32 uutta covid-19-potilasta, kun viime viikolla vastaava luku oli 29. Erikoissairaanhoidossa tavanomaisilla vuodeosastoilla olevista koronapotilaista arviolta 28 prosenttia oli sairaalassa ensisijaisesti muun syyn takia. Teho-osastojen koronapotilaista tämä osuus oli 27 prosenttia. Osuudet ovat jonkin verran kasvaneet viime viikosta.

Epidemian kasvun arviointiin liittyy huomattavaa epävarmuutta. Arvioitu tehollinen tartuttavuusluku on 0.95–1.15 (90% todennäköisyysväli). Koronaviruksen perimän kokonaismäärä Suomen jätevesissä on kuitenkin edelleen korkealla tasolla. Viimeisen viiden mittauskerran perusteella taso on kääntynyt laskuun vain Helsingissä, muilla mittauspaikkakunnilla taso noussut tai pysynyt tasaisena. Nämä tulokset näkyvät jätevesiseurannan viikkoraportissa.

Tartuntoihin liittyviä kuolemia oli 16.2. mennessä ilmoitettu Tartuntatautirekisteriin yhteensä 2242. Viimeisen kahden viikon aikana (3.2.–16.2.) ilmoitettiin yhteensä 230 menehtynyttä. Tammikuussa 2022 menehtyneistä 86 prosenttia oli yli 70-vuotiaita ja 63 prosenttia yli 80-vuotiaita. 

THL korostaa, että rokotukset suojaavat vakavalta koronataudilta edelleen hyvin. Kolmansien annosten ottaminen on erityisen tärkeää riskiryhmille ja 60 vuotta täyttäneille.

Suomessa 16.2. mennessä 18 vuotta täyttäneistä 88,7 prosenttia on saanut vähintään ensimmäisen rokoteannoksen, 86,1 prosenttia vähintään kaksi ja 59,6 prosenttia kolme rokoteannosta.

18 vuotta täyttäneessä väestössä kolmannen rokoteannoksen kattavuus on kasvanut viikon aikana (10.–16.2.) arviolta 1,2 prosenttiyksiköllä. Kattavuuden kasvu on hidastunut, edeltävän viikon aikana kolmannen annoksen kattavuus kasvoi 3,1 prosenttiyksiköllä. Neljänsiä koronarokoteannoksia suositellaan 12 vuotta täyttäneille voimakkaasti immuunipuutteisille.

Epidemiaa torjutaan paikallisin ja alueellisin kohdennetuin toimin. Rajoitusten keventyessä korostuvat ihmisten omaehtoiset toimet tartuntojen leviämisen estämiseksi, kotitestaus ja mahdollisimman korkea rokotuskattavuus. 

Epidemiologista tilannetta seurataan viikoittain.