Sairaalahoidon tarve on pysynyt tasaisen korkealla tasolla, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL pandemiasta antamassaan viikkoraportissa. Kolmansien rokoteannosten ottamista suositellaan kaikille 18 vuotta täyttäneille. Kun rajoitukset keventyvät, ihmisten omaehtoiset toimet korostuvat tartuntojen leviämisen ehkäisyssä, koska epidemiatilanne on edelleen vakava, THL kertoo.

Erikoissairaanhoidon vuodeosastoilla oli 23.2. yhteensä 354 koronapotilasta, mikä on samaa tasoa kuin viime viikolla, jolloin potilaita oli 359. Teho-osastoilla potilaita oli 37, kun viime viikolla määrä oli 30.

Viikolla 7 teho-osastoille tuli 25 uutta covid-19-potilasta, kun edellisellä viikolla uusia potilaita tuli 32. Erikoissairaanhoidossa arviolta 29 prosenttia tavanomaisilla vuodeosastoilla ja 22 prosenttia teho-osastoilla olevista koronapotilaista oli sairaalassa ensisijaisesti muun syyn takia.

Ensisijaisesti muista syistä hoidettavien koronapotilaiden osuus oli tavanomaisilla vuodeosastoilla samaa tasoa kuin viime viikolla, teho-osastoilla osuus oli viisi prosenttiyksikköä viime viikkoa alhaisempi.


Epidemian kasvun arviointiin liittyy THL:n mukaan huomattavaa epävarmuutta. Arvioitu tehollinen tartuttavuusluku 0,85–1,05 (90 % todennäköisyysväli) on hieman pienempi kuin viime viikolla, jolloin tartuttavuusluku oli 0,95–1,15.

Koronaviruksen perimän kokonaismäärä Suomen jätevesissä on edelleen korkealla tasolla. Koronaviruksen määrän trendi on kääntynyt laskuun vain Espoossa ja Helsingissä, muilla seurantapaikkakunnilla trendi on jatkanut nousuaan tai pysynyt tasaisena.

Tartuntoihin liittyviä kuolemia oli 23.2.2022 mennessä ilmoitettu Tartuntatautirekisteriin yhteensä 2 351. Viimeisen kahden viikon aikana (10.–23.2.) ilmoitettiin yhteensä 225 menehtynyttä kun edeltävän kahden viikon vastaava luku oli yhteensä 232 menehtynyttä.

Osana epidemian tilannekuvaa THL on seurannut kuukauden sisällä koronadiagnoosista raportoitujen kuolemantapauksien määrää. THL selvittää parhaillaan niiden menehtyneiden määrää, joilla pääasiallinen kuolinsyy ei kuitenkaan liity todettuun koronainfektioon.

Näin moni meistä on jo rokotettu

Rokotukset suojaavat vakavalta koronataudilta edelleen hyvin. Kolmansien annosten ottaminen on erityisen tärkeää riskiryhmille ja 60 vuotta täyttäneille. Suomessa 23.2.2022 mennessä 18 vuotta täyttäneistä 88,7 prosenttia on saanut vähintään ensimmäisen rokoteannoksen, 86,2 prosenttia vähintään kaksi ja 60,4 prosenttia kolme rokoteannosta.

18 vuotta täyttäneessä väestössä kolmannen rokoteannoksen kattavuus on kasvanut viikon aikana (17.–23.2.) arviolta 0,8 prosenttiyksiköllä. Kattavuuden kasvu on edelleen hidastunut, edeltävän viikon aikana kolmannen annoksen kattavuus kasvoi 1,2 prosenttiyksiköllä. Neljänsiä koronarokoteannoksia suositellaan nyt 12 vuotta täyttäneille voimakkaasti immuunipuutteisille.

Epidemiaa torjutaan paikallisin ja alueellisin kohdennetuin toimin. Rajoitusten keventyessä korostuvat ihmisten omaehtoiset toimet tartuntojen leviämisen estämiseksi, kontaktien välttäminen sairaana, kotitestaus ja mahdollisimman korkea rokotuskattavuus. Epidemiologista tilannetta seurataan viikoittain