Kyseessä ei ole aprillipäivän uutinen.

Intiassa sijaitseva Tamil Nadun osavaltio terveysviranomaisineen on nimittäin päättänyt, että vähävaraisille asukkaille on nyt myös tarjolla esteettistä kirurgiaa. Asiasta uutisoi muiden muassa Indian Express -lehti.

Palveluita saa tietystä tietystä valtio-omisteisesta sairaalasta, jossa aiemmin on leikattu muun muassa rintasyöpäpotilaita. Nyt sieltä on saatavissa myös plastiikkakirurgiaa.

Terveysministeri C Cijaya Baskar on sanonut, että kauneuskirurgiaa on soveltuvin osin oltava tarjolla myös vähävaraisille, muutoin he saattavat turvautua epätoivoisiin menetelmiin ja tekoihin. Asiaa on kritisoitu, mutta puolustajien mukaan esimerkiksi rintasyövälle rintansa menettänyt köyhäkin nainen on oikeutettu implanttiin.

ILMOITUS Rasvan voi myös poistaa nyt jäädyttämällä
jouninkauppa