Ylellä on haastateltu vastikään 75 vuotta täyttänyttä aivokirurgia Juha Hernesniemeä.

Yle kertoo, että 50-vuotisen uransa aikana Hernesniemi on tehnyt yli 16 000 aivoleikkausta ja hän on maailman arvostetuimpia neurokirurgeja.

Suomessa hän ei enää pysty työskentelemään ikärajoitteen vuoksi, mutta ulkomailla häneen luotetaan edelleen. Korona tosin teki hallaa työnteolle maailmalla.

-Minä olen sanonut, että niin kauan kun pystyn käsilläni seisomaan, pystyn leikkaamaan, Hernesniemi, 75, laukoo haastattelussa.

Hän kertoo myös erikoisista muistoistaan ilmestyneessä kirjassaan.

Muuan oli se, kun savolaiselta maanviljelijältä leikattiin iso kasvain aivoista. Muutaman kuukauden päästä jälkitarkastuksen yhteydessä odotti yllätys. Miehen perhe kertoi, että toipilas oli kadottanut savon murteen.

Hernesniemi kertoi Ylellä, että suomen kielen alue sijaitsee aivojen vasemmalla puolella ja murteeseen vaikuttava alue hieman sen takana. Ilmeisesti hän oli käsitellyt murrealuetta leikkauksessa liian kovasti.