5 mielikuvaa – voimaharjoitus positiivisuuteen

0

Tänään istutaan viisi minuuttia paikallaan ja keskitytään kunakin minuuttina yhteen teemaan. Näillä ohjeilla positiivisuus, elämänmyönteisyys, kiitollisuus ja ymmärrys toivon mukaan lisääntyvät elämässäsi. Koska kiireessä pysähtyminen on tärkeää ja arjen paineissa johtolanka tahtoo hukkua, uusi harjoitus vaikka joka päivä. Ja nyt aloitetaan.

1. Mieti mitä sinulla on. Lapset…perhe…työ…koti…lemmikkieläin…ihmissuhde… Keskity kiittämään niistä, sillä ne ovat suuria ilon aiheita. Yksin ja vailla päämäärää ja tarkoitusta ei olisi hyvä olla. Siispä kiitä.

2. Vaikka sinulla olisi kaiken maailman terveyshuolet, olet kuitenkin siinä ja hengität. Sinä olet. Olet itseisarvo ja ihminen, sinä. Sinussa on voima ja kaikki mahdollisuudet. Niin kauan kuin elät on toivoa, ja niin kauan voi tapahtua myös positiivisia asioita. Jos olet terve, kiitä siitä erityisesti.

3. Keskity haaveisiisi. Helli niitä, huomi niitä. Ajattele rakkaudella, mistä unelmoit ja miten voisit lähteä tavoitteitasi kohti. Lähde niitä kohti. Lähde ensin mielikuvissasi. Kulje polkua pitkin ja tule isolle tielle. Tämä tie tekee haaveistasi totta.

4. Anna rakkauden tulvia sisääsi. Päätä rakastaa tänään ehdoitta ja pyyteettömästi. Huomaatko kuinka energiaa vapautuu sisälläsi – se antaa myös sinulle paljon. Jo pelkästä hyvästä rakkaudellisesta ajatuksesta lähtee hyvä kiertämään. Se palaa aina luoksesi.

5. Ole armollinen itsellesi. Rakasta itseäsi, ruumistasi kuin temppeliä. Jokaista ryppyäsi, makkaraasi, näppyäsi. Se olet sinä. Lempeyden tiellä pääset pitkällä aikavälillä myös tavoitteisiin, mikäli haluat muuttaa itseäsi ulkoisesti tai sisäisesti. Älä ole ankara. Ole rakastava, kunnioittava, hyvä itsellesi.

Jaa

Kommentoi