Ylen uutisankkuri Milla Madetoja on kertonut somessa saaneensa lääkäriltä puhelun, jossa käytiin läpi tuoreimmat hoitotulokset. Puhelu ei tullut yllätyksenä – tuloksia oli odotettu.
Syöpäsairaudestaan Madetoja kertoi julkisesti ensimmäisen kerran kaksi kuukautta sitten. Hän ilmoitti sosiaalisessa mediassa sairastuneensa akuuttiin leukemiaan helmikuun alussa, juuri hänen 43-vuotispäivänään.
Madetoja joutui heti sairaalaan. Hän sai sytostaattihoitoja ja vietti sairaalassa yli puoli vuotta.
– En ole ollut yksin. Läheiset ja mun rakas perheeni, mun kaikkeni. Te olette pitäneet mut pinnalla ja ankkuroineet mut kiinni tähän elämään ja kaikkeen tulevaan. Te olette mun merkitykseni tässä elämässä, Madetoja kirjoitti.
Kesä meni hyvin
Kesällä Milla Madetoja pääsi kotiin. Hän iloitsi kaikesta kuin pieni lapsi.
– Oon myös saanut uida luonnonvesissä ja tavata ulkona kavereita, ja saan syödä jo melkein mitä vaan. Sisätiloihin ihmisten pariin mulla ei vielä ole riittävää puolustusta, mutta kyllä sekin eräänä päivänä. Lääkäri ja labrat on joka viikko. Kaikki on nyt ihan hyvin tässä hetkessä, ja mitään muuta meillä ei ole, hän kertoi.
Hoidot sisälsivät myös kantasolusiirron. Ensin sopiva luovuttaja löytyi Keski-Euroopasta. Myöhemmin selvisi, että hänen oma sisarensa Kukka oli täysin sopiva.
– Kantasolusiirtoa käytetään muun muassa leukemian hoidossa silloin kun kaikki muut keinot on jo käytetty. Siirto on monelle se viimeinen toivo. Mutta kantasolujen luovuttajia tarvitaan lisää. Esimerkiksi mulle ei löytynyt sopivaa luovuttajaa Suomen kantasolurekisteristä, hän kirjoitti.
Nyt, tuoreessa puhelussa, lääkäri kävi läpi viimeisimmät tulokset.
– Olin autossa ja lääkäri juuri soitti tuloksista. Ne oli HYVÄT!! Madetoja kirjoitti.
Vaikka uutinen oli helpottava, hän kertoo pelon olevan yhä läsnä.
– Ymmärrän ja hyväksyn, että se ei ehkä lähde ikinä pois enkä edes yritä ajatella, että jonain päivänä en enää pelkäisi. Nyt se on mun matkassa ja sen kanssa kuljen eteenpäin. En pelotta, mutta rohkeasti.
Syöpää sairastava uutisankkuri Milla Madetoja julkaisi kuvan ja kuulumisia