Legendaarisen tamperelaisen Salud-ravintolan perustaja, keittiömestari Hannu Wiss on kuollut 81-vuotiaana. Vielä päivää ennen kuolemaansa hän hyväksyi julkaistavaksi reseptin, jonka moni ravintolan asiakas olisi varmasti halunnut saada käsiinsä.
Kyse oli Saludin pippuripihvin kastikkeesta. Hannu oli kehittänyt sen noin puoli vuosisataa sitten, ja ohje oli pidetty salassa vuosikymmeniä. Aamulehdessä julkaistavaa reseptiä varten kastikkeesta tehtiin kotikeittiöön sopiva versio, jonka hän itse tarkisti.
Hannu perusti Saludin puolisonsa kanssa vuonna 1974. Risteilylaivalla työskennellessään hän oli saanut ajatuksen espanjalaista ruokaa tarjoavasta ravintolasta Tampereella.
Saludista tuli niin suosittu, että ilman pöytävarausta oli usein turha yrittää sisään. Hannu luopui ravintolasta vuonna 2014 tehtyään siellä neljän vuosikymmenen uran.
