21-vuotias porilainen Sonja kertoo puhuttelevan tarinan syömättömyydestään Oma tarina -osuudessamme. Hän selvisi ystäviensä ja perheen rohkaisemana.
***
Tämä on mulle tosi rankkaa myöntää ja kirjoittaa. Olen jo muutaman päivän katsellut ja vertaillut näitä kuvia, mielessä vaan pyörii mikä mua vaivasi vuosi sitten, miksi olin niin hirveä itselleni?
Rankaisin itseäni syömättömyydellä, juoksin jokaikinen päivä, koin hirveää oloa mun peilikuvasta. Voi jumpe kun voisi sanoa tuolle vanhalle minulle ’sä riität’. Vertailin jatkuvasti itseäni muihin, olin niin katkera ja kateellinen ihminen. Söin saman verran kuin 3-vuotias kiukuttelupäivänä.
Se henkinen paha olo alkoi vaikuttaa mun fyysiseen hyvinvointiin, sydän ei meinannut enää jaksaa, tulin jatkuvasti kipeäksi ja olin ihan loppu kaikin tavoin. Join pahan oloni pois tai purin sen muihin… Vaa’an luvut olivat mulle pakkomielle ja sitä piti tuijottaa jokaikinen päivä. Mitä vähemmän, sitä parempi.
Vasemmanpuoleinen kuva on otettu 2016 uudenvuodenaattona, painoin 45 kiloa. Oikeanpuoleinen kuva on otettu tässä kuussa, painan 57 kiloa.
Mitäs näiden kahden kuvan välillä on tapahtunut? Kovaa työtä salilla ja sitäkin rankempaa työtä pääkopassa. Olen joutunut väkisin syömään etten romahda heikotuksen takia, itkenyt riittämättömyyttäni. Jouduin piilottamaan vaa’an, lopettamaan sen niin rakkaan juoksemisen. Alkoholista tuli ehdoton ’ei’. Sanoisin että aika lailla koko elämä meni uusiksi.
Vuoden verran olen nyt kamppailut itseni kanssa, mutta onko se ollut kannattavaa? Totta helvetissä! Välillä meinaa tulla itku kun mietin kuinka paljon parempi olo mulla on nyt henkisesti, jaksan hymyillä ja olla muille ystävällinen. Syön jos siltä tuntuu enkä edes pode huonoa omatuntoa. Teen elämässäni asioita, joista minä pidän, joita minä haluan tehdä. Se päänsisäinen muutos on aivan hurja.
Olen vihdoinkin ymmärtänyt, että muiden menestys ja hyvä olo ei ole minulta pois, osaan iloita muiden puolesta ja kehua. Ihan outoa! En muista milloin viimeksi olisin ollut kipeä, energiaa löytyy ja olen pirteä. Välillä vaan pohdin, miten mä olen voinut karttaa ruokaa. Sehän on ihan parasta. Liikunta tuo ihan hurjan hyvää oloa, onnistumisia, ja haastan itseäni, sen avulla olen oppinut hyväksymään sen, että en mä ole täydellinen, en voi osata tai tietää kaikkea, mutta yrittäminen ja opettelu riittää.
Tärkein asia mitä olen oppinut on se, että mun ei tarvitse vertailla itseäni muihin. Geenit on mitä on, menneisyyteni on mitä on, luonteeni on mitä on ja nuo asiat estävät minua olemasta jotain, mutta samalla ne tekevät minusta jotain mitä kukaan muu ei voi olla.
Tämä vuosi 2017 on ollut mun elämäni rankin, mutta samalla paras vuosi! Odotan innolla ensi vuotta, kaikkea sitä hyvää mitä tulee tapahtumaan ja mitä mä tulen kokemaan. Melkein itku tulee kun mietin että vihdoinkin mä voin hyvin, henkisesti ja fyysisesti.
Ihan älyttömän hyvää joulunodotusta kaikille! Kiitos kun jaksoit lukea ❤️
