Tippuritartunnat ovat kasvaneet Suomessa vuosi vuodelta. Tätä nykyä niitä todetaan muutama sata vuodessa, mutta suunta on kovasti ylöspäin. Itse asiassa asiantuntijatietojen mukaan tippuritartunnat ovat tuplaantuneet kymmenessä vuodessa.

Tippuri on siis jälleen voimissaan. Syynä voitaneen pitää vaikkapa lisääntynyttä matkailua ja löyhentynyttä seksikuria. Tiedonpuutteesta tuskin on kyse.

Huolestuttavinta on, että jo tätä nykyä Keski-Euroopassa on tavattu antibiooteille vastustuskykyistä tippuria. Sen hoitaminen on äärimmäisen vaikeaa. Helsingin Sanomien jokin aika sitten haastattelema erikoislääkäri Eija Hiltunen-Back totesi, että on vain ajan kysymys kun samaisia ”supertippuritartuntoja” nähdään myös meillä.

Tippurin ongelma on oireettomuus.

Oireita, onko niitä?

Tippuri eli gonorrea on Neisseria gonorrhoeae -bakteerin aiheuttama seksitauti. Se voi tarttua yhdynnässä tai vaikkapa suuseksin välityksellä. Lisäksi lapsi voi saada sen synnynnäisenä äidiltään.

Useimmille naisille tippuri ei aiheuta havaittavia oireita. Oireita voivat kuitenkin olla alavatsakivut, runsas valkovuoto, kirvely virtsatessa ja kuume.

Miehillä sairaus voi ilmetä esimerkiksi tihentyneenä virtsaamisen tarpeena ja kirvelynä. Vuotona voi esiintyä keltaista tai vihertävää nestettä.

Oireiden ilmaantuminen voi kestää päiviä tai viikkoja. Varsinkin peräsuolen tai kurkun tippurit voivat pysyä myös kokonaan oireettomina. Nielutippurin oireet muistuttavat tavallisesti angiinaa.

Tippurilta voi suojautua kondomilla. Tulevaisuudessa sen hoitoon jouduttaneen käyttämään useiden lääkkeiden yhdistelmiä.

Alla miehen tippuritartunta:

nimeton

Tilaa kondomit netistä - Kumiukko.fi kondomien kotimainen verkkokauppa