Viisikymppinen Ari on kertonut tarinansa Facebookin vanhempain keskusteluryhmässä. Sen pohjalta toimittajamme haastatteli häntä.

-Tämä tapahtui Tampereella pari viikkoa sitten, kun olin taas työmatkalla ja asuin hotellissa, Ari alustaa.

Hän käy työmatkoilla syömässä hotellin ravintolassa – ja niin nytkin.

Tämä kerta oli vain hieman poikkeava.

-Tarjoilija tuli, nuori mies, ja antoi ruokalistan. Sitten hän kysyi mitä haluaisin juoda. Pyysin vettä. Saatan toisinaan ottaa lasin light-kolaakin, mutta nyt vettä. Alkoholia en käytä, sillä minulla on sen kanssa vuosikausien ongelma takana, Ari sanoo rehellisesti.

Tässä vaiheessa tarinaa tilanne muuttui mielenkiintoiseksi.

-Tarjoilija kuvitteli kai olevansa jotenkin huumoriveikko. Hän totesi, että ”ei kai nyt vettä, kalathan parittelevat siinä”. Ja että ”meiltä löytyy nyt se ja se olut, siihen ja siihen hintaan.”

-Ei kiitos, naurahdin. Olen joskus aiemminkin törmännyt tähän tapaan tyrkyttää olutta. Mutta ei se homma ollut vielä siinä. Tarjoilija katsoi minua pitkään, vähän epäuskoisena ja vinkeä ilme kasvoillaan. Sanoi: ”Oletko nyt ihan varma?” Olen, vastasin.

Kiusallista

Vesi tuli pöytään, ja sen toi toinen tarjoilija, vanhempi nainen, joka oli pyyhkinyt pöytää vieressä ja kuullut asiakaspalvelutilanteen.

-Hän oli ilmeisesti nähnyt silmieni ympäri pyörähtämisen tilaamisen yhteydessä. Hän sanoi minulle pahoittelevasti, ettei äskeinen tilanne nyt tainnut mennä ihan niin kuin piti. Hän pahoitteli vielä, että joskus tilannetaju taitaa pettää, ja tällaisesta leikinlaskusta on syytä pidättäytyä.

Ari sanoo olevansa samaa mieltä.

-On aika kiusallista, että suomalainen alkoholikulttuuri on tällaista. Aivan kuin kaikki työmatkalaiset miehenköllykät haluaisivat ottaa hotellissa päivän päätteeksi sen oluen tai jopa kaksi. Ei ymmärretä, että joillekin alko voi olla ongelma, Ari pohdiskelee.

-Kun kysytään mitä juotavaa saisi olla, ja asiakas pyytää vettä, ei siinä voi minkäänlaisen leikinlaskun varjolla alkaa tyrkyttää alkoholia. Se ei vain ole ok.

Telian mobiililaajakaista nyt todelliseen etuhintaan – tästä tarjoukseen