10.11.2022 Mini- eli mikrokokoisen peniksen omaava mies avautuu elämästään ja seksielämästään, joka ei ole kulkenut tavanomaisia latuja. Syy on hänen housuissaan. Hänellä on vain yksi – nöyryyttävä – seksikokemus.

Asiasta Esquire-lehdelle kertonut mies toteaa, että hänen miehuutensa on 2,5 senttimetriä pitkä lepotilassa, ja noin seitsensenttinen yhdynnässä. Se on myös hyvin ohut.

-Tämä tarkoittaa, että minulla on pienempi erektiossa kuin keskimäärin miehellä lepotilassa, hän muistuttaa.

Mies sanoo tuntevansa syvää häpeää pienestä elimestään. Hän on kuullut lukuisia kertoja naisten ilkeämielisiä juttuja pienipeniksisistä miehistä. Se on yleinen pilkanteon ja naurun aihe joidenkin naisten keskuudessa.

Tarinansa julkisuuteen kertonut mies on jo 35 vuotta ja hänellä on vain yksi seksikokemus naisen kanssa. Se oli häpeällinen ja kammottava. Tästä on aikaa 12 vuotta.

-Hän vain tuijotti vehjettäni, laittoi kätensä suunsa eteen ja yritti peitellä hymyään.

Pelkän kondomin käyttö oli haasteellista. Se ei pysynyt. Oman latistavan tunnelmansa loi se, että kun mies oli saanut siittimensä naisen sisään, nainen kysyi, mahtoiko se jo olla sisällä. Näin tapahtui monta kertaa.

-Olin vajota maahan joka kerta.

Tarinansa Esquirelle kertonut mies toteaa pyrkineensä tyydyttämään naistaan oraalisesti parhaansa mukaan, mutta nainen ei saanut orgasmia saati nauttinut. Lopulta hän ärähti, nousi ylös ja meni juomaan lasin vettä. Se oli siinä.

Yhdyntä oli täysin epäonnistunut. Se jätti mieheen pysyvät jäljet.

-Voin kuvitella miten pettynyt myös hän oli. Se oli varmasti kauhea kokemus hänelle, mies toteaa.

Hän sanoo myöhemmin pyytäneensä naiselta anteeksi suklaalähetyksen kera. Hän tunsi olleensa hyödytön.

Tarinansa kertonut mies toteaa, että se miten miesten ja naisten vartalohäpeää käsitellään mediassa on erilaista. Kun esimerkiksi Donald Trump teki naisten ulkonäöstä huomautuksia, vastalauseryöppy oli suuri. Kun hänen pilakuvansa mikropeniksisenä miehenä ilmestyi, sille vain naurettiin ja se oli vitsi. Tai taidetta.

-Toivoisin naisten ajattelevan, että jos olette päättäneet arvioida miehen niin ihanaksi että päädytte hänen kanssaan sänkyyn, ja hän on hyvä teille, niin voisiko kokemusta arvioida muunkin kuin peniksen pituuden kautta? kirjoittaja kysyy.

Masennusta kokenut mies sanoo keskittyvänsä elämässään muuhun kuin rakkauselämään. Hän ei tarvitse lisää nöyryytystä.

-Pienellä varustetut miehet tietävät valmiiksi olevansa pienipeniksisiä, he eivät kaipaa siitä alituista muistutusta. Itseäni kiinnostaa naisessa muu kuin se, millainen hän on anatomisesti.

Kirjoittaja toivoo että mikrosiittimistä puhuttaisiin enemmän ja ne eivät olisi tabu.