Perusterveydenhuollon kiireettömään hoitoon pääsyä koskevaa lainsäädäntöä on uudistettu.
Eduskunnan marraskuussa 2022 tekemällä lakimuutoksella on haluttu muuttaa perusterveydenhuoltoon pääsyä. Uudet hoitotakuuajat astuvat voimaan syyskuun alussa.
Asiakkaalle tulee tarjota aikaa hoitotakuuajan puitteissa. Jos tarjottu aika ei sovi asiakkaalle, voidaan hoitotakuuajasta yhteisymmärryksessä poiketa.
Asiakas voidaan myös tarvittaessa ohjata muualle kuin hänen omalle terveysasemallensa. Asiakkaalla on myös oikeus jäädä odottamaan hoitoa omalle terveysasemalle tai tietylle ammattihenkilölle. Tällöin hyvinvointialueella ei ole velvoitetta järjestää hoitoaikaa hoitotakuuajassa.
Miten käytännössä?
Kun asiakas ottaa yhteyttä terveyskeskukseen arkipäivänä virka-aikaan, on hänelle tehtävä saman päivän aikana hoidon tarpeen arvio eli yksilöllinen arvio tutkimusten tai hoidon tarpeellisuudesta ja kiireellisyydestä. Samalla arvioidaan, mitä terveydenhuollon ammattihenkilön tekemiä tutkimuksia ja hoitoa asiakas tarvitsee.
Jos asiakkaalla todetaan lääketieteellinen tarve kiireettömään sairaanhoitoon, tulee ensimmäinen palvelutapahtuma järjestää 14 vuorokauden aikana.
Jos hoidon antaa muu terveydenhuollon ammattihenkilö kuin lääkäri ja hän toteaa asiakkaan tarvitsevan lääkärin vastaanottokäyntiä, on tämä järjestettävä seuraavien seitsemän vuorokauden aikana.
Jos asiakkaalla todetaan hammaslääketieteellinen tarve tutkimukselle tai hoidolle, tulee tämä järjestää jatkossa neljän kuukauden kuluessa. Jos tutkimus- tai hoitotapahtuman suorittaa muu kuin hammaslääkäri ja hän toteaa asiakkaan tarvitsevan hammaslääkärin tutkimusta tai hoitoa, on tämä järjestettävä neljän viikon kuluessa palvelutapahtumasta tai neljän kuukauden kuluessa alkuperäisestä hoidon tarpeen arvioinnista.
Enimmäisajat eivät koske esimerkiksi hoito- tai kuntoutussuunnitelman mukaisia hoitotapahtumia, todistuksia ja lausuntoja, terveystarkastuksia, seurantakäyntejä, terveysneuvontaa, kiireettömään sairaanhoitoon liittymättömiä rokotuksia eikä tilanteita, joissa asiakkaalle on määritelty yksilöllinen suun terveydenhuollon tutkimus- tai hoitoväli.
Miksi hoitotakuuta tiukennettiin?
Tavoitteena on ollut vahvistaa terveydenhuollon peruspalveluja ja parantaa palvelujen saatavuutta.
Nopeammalla palveluihin pääsyllä voidaan ehkäistä ongelmien kasautumista ja pitkittymistä ja vähentää erityistason palveluiden tarvetta. Hoitoon pääsyn viivästyminen voi pahentaa asiakkaan tilannetta ja monimutkaistaa monien terveysongelmien hoitoa ja näin lisätä kustannuksia.
Nopeampi pääsy kiireettömään hoitoon perusterveydenhuollossa vähentää potilaiden tarvetta hakeutua päivystyspalveluihin. Tällöin potilaat ohjautuvat palveluihin, joilla voidaan vastata paremmin heidän tarpeisiinsa.