Legendaarinen Matti ja Teppo -duo on joutunut viime aikoina perumaan keikkoja.
Nyt Teppo Ruohonen kertoo, että syynä keikkojen perumiseen on hänen veljensä Matin, 74, ikävät terveysongelmat. Asiasta kirjoittaa Ilta-Sanomat.
– Matilla on ollut voimakasta, yleistä huonovointisuutta ja huimausta johtuen osaltaan sisäkorvan tulehduksesta, mutta muitakin syitä lääkärin kanssa selvitellään, Teppo kertoo IS:lle.
– Arjen askareissakin pärjääminen on ollut viime päivinä haastavaa. Siksi Matti yhdessä lääkärin kanssa totesi, että kaiken ylimääräisen karsiminen keikkailu mukaan lukien on nyt ehdottoman tärkeää.
Duo valmistautuu ensi vuoden 55-vuotisjuhlavuoteen ja uuteen albumiin.
Mainos
Yksinäinen, syksy saa – oletko kuullut jo Valosta?
Valo on Suomen nopeimmin kasvava deittipalvelu, jossa etsitään kumppania aivan tosissaan.
Valo-sovellus yhdistää ihmiset, jotka etsivät kristilliset arvot jakavaa elämänkumppania. Valo on kristilliset arvot omaava, mutta ei uskontoihin sitoutunut deittipalvelu. Sovellus on suunniteltu siten, ettei kumppanin valinta olisi yhtä pinnallinen prosessi kuin tavallisissa deittisovelluksissa.
Valo kannustaa ihmisiä selvittämään toisesta elämäntyylit, arvot ja odotukset tulevaisuudelta ennen suunnitelmia sitoutumisesta. Valo-sovellus erottuu käyttäjäkuntansa suhteen muista deittisovelluksista: Suomessa sovelluksen yli sadastatuhannesta käyttäjästä 94 prosenttia etsii pysyvää parisuhdetta.
Ehkä sinunkin on aika astua Valoon. Tutustu tästä Valoon!