Väkivallan ja hyväksikäytön aiheuttama tuho sekä se, kuinka pitkäkestoisia ja vakavia niiden vaikutukset todellisuudessa ovat, on jäänyt yhteiskunnassamme ilman keskustelua, toteaa Jenny Rostain, jolla on omakohtaista kokemusta asiasta.

Miksi väkivaltaisesta suhteesta voi olla vaikea lähteä pois? Miten traumat ilmenevät ja vaikuttavat elämässämme? Voiko niistä selviytyä?

Jenny Rostain on kirjoittanut kirjan nimeltä Liian rikki kuolemaan. Se on kirja hänen omasta kamppailustaan väkivallan aiheuttamien traumojen kanssa. Kirjaan on myös koottu uusinta tietoa traumaperäisestä stressihäiriöstä (PTSD), josta moni kärsii tietämättään. Jokaisesta myydystä kirjasta lahjoitetaan Naisten Linjalle yksi euro väkivaltaa kokeneiden naisten ja tyttöjen tukemiseen.

Traumat ovat ihmismielen luonnollinen tapa käsitellä vaikeita ja järkyttäviä tilanteita, mutta vaiettuina ja hoitamattomina ne aiheuttavat tarpeetonta kärsimystä ja lukuisia itsemurhia. Usein sairastunut on ongelmansa kanssa yksin juuri silloin, kun apua eniten tarvitsisi. Trauman oireet saattavat alkaa yllättäen, kun jokin kohdattu asia muistuttaa trauman aiheuttaneesta tilanteesta.

Jenny Rostain toteaa, että parisuhteessa koettu henkinen ja fyysinen väkivalta sekä sen aiheuttama trauma olivat viedä häneltä hengen. Omien kokemustensa kautta Rostain haluaa tarjota vertaistukea kaikille, jotka kamppailevat häpeän ja syyllisyyden tunteiden, rajojen asettamisen ja oikeanlaisen avun saamisen kanssa.

-Halusin nostaa kirjassani esille traumojen todellisen luonteen ja niiden seuraukset. Traumoista voi toipua, kunhan ne ensin noteerataan, kertoo Jenny Rostain.