Lääkärit pompottelivat vuosia – yksityinen otti vihdoin vakavasti

0

Etelä-Suomesta kotoisin oleva Irina kertoo kavahduttavan tarinansa siitä, kuinka lääkärit toinen toisensa jälkeen eivät ota mystisiä oireita vakavasti. Kunnes…

—-

Olen 33-vuotias perusterve nainen, jolla on kaksi ihanaa lasta, työ, aviomies. Kaikki on siis hyvin. Kunnes ensimmäisen kerran vuonna 2011 heräsin aamulla, koetin nousta sängystä ylös, mutta jalkani eivät toimineetkaan normaalisti, vaan kaaduin maahan, jalkani pettivät…

Lähdin päivystykseen, jonne pääsinkin heti kiireellisenä oireideni takia. Lääkäri tutki minut ja huomasi silloin jo ettei refleksini tule jaloista esiin niin kuin pitäisi. Minut kiidätettiin Meilahden päivystykseen ambulanssilla, koska epäilivät aivoperäistä oireideni takia. Pääsin Meilahteen, jossa kuvattiin pää ja otettiin muutamia kokeita, jonka jälkeen lääkäri sanoi, että aivokuva oli puhdas: voin lähteä kotiin.

Katsoin hetken lääkäriä ihmeissäni, sillä jalkani eivät toimineet kunnolla edelleenkään, ja olin joutunut olemaan vuorokauden pyörätuolissa. Kysyin ettekö meinaa laittaa minua jatkotutkimuksiin, johon lääkäri totesi vain: Ei ole tarvetta. Olin peloissani ja itkuisensekaisena huolesta. Mieheni rullasi minut pyörätuolissa taksiin.

Tätä tilaa kesti noin kolmisen päivää. En voinut käsittää kuinka potilasta jolla ei refleksit ja tuntohermoärsytyspisteet toimi, laitetaan kotiin.

Vuonna 2013 sama tilanne tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta jälleen. Silloin olin Peijaksen päivystyksessä tarkkailussa, tällä kertaa jaloissa oli aivan järkyttävä kipu myös, lihasheikkous, eikä käsissä ollut puristusvoimaa kunnolla. Lääkäri tutki useiden tuntien odotuksen jälkeen, ja taas kuvattiin pää. Ei edelleenkään mitään poikkeavaa, jolloin lääkäri tokaisi minulle taas että menet vain kotiin, kyllä se siitä. Kysyin lääkäriltä, eikö olisi jo hyvä laittaa jatkotutkimuksiin. Johon lääkäri tokaisi, että on kahdenlaista kipua, fyysistä ja psyykkistä.

Olin aivan huuli pyöreänä ja kysyinkin että vihjailetko että kuvittelen tämän kaiken. Kumminkaan refleksini eivät toimineet kunnolla, puristusvoima oli tipotiessään ja niin edelleen. Ja jälleen kerran sain lähteä hiukan pelonsekaisin tuntein takaisin kotiin. Kotona en saanut edes mehutölkkiä auki itse, vaan mieheni joutui avaamaan sen. En myöskään kyennyt käymään pesulla itse, vaan mieheni auttoi siinäkin. Tilani kesti tällä kertaa viitisen päivää. Olin niin väsynyt, peloissani, ihmeissäni kaikesta, olinhan sentään perusterve, normaalipainoinen, nuori  ja aktiivinen nainen.

Vuonna 2014 kesällä tuli viimeisin samanlainen tila. Heräsin aamulla, yritin kääntyä, mutta en pystynyt järkyttävän selkäkivun takia. Kellahdin alas sängyltä kontilleen ja huusin lapseni auttamaan. En kyennyt nousemaan, vaan konttaamalla pääsin keittiöön ja lapsen avustuksella. Soitin lääkäriin ja pääsin heti vastaanotolle.

Lääkärissä annettiin lihasrelaksanttia injektioina maksimimäärä, josta ei ollut mitään hyötyä. Hakeuduin päivystykseen, sillä tilani ei helpottanut useista piikeistä/lääkkeistä huolimatta. Kävelin 90:n asteen kulmassa lääkärille, joka sanoi heti, että selästä täytyy saada röntgen.

Röntgenissä näkyi, että selkärankani olikin noin viisi senttiä vinossa (skolioosi). Alimmat nikamat madaltuneet rutkasti. Lääkäri sanoi, että tästä tilasta pitäisi ehdottomasti ottaa magneetti, että mene omalle terveyskeskuslääkärille joka laittaa lähetteen. Palauduin siis jälleen kerran liikuntakyvyttömänä kotiin. Aamusta soitin terveysasemalle, josta sainkin lääkäriajan. Muutama päivä tästä kynkkäsin lääkärin vastaanotolle, jossa näkyi röntgenkuvani. Kerroin lääkärille koko tämän historiani vuodesta 2011 lähtien ja kysyin magneettiin lähetettä sekä jatkotutkimuksiin, johon lääkäri vastasi naurahtaen: Ne on niin kalliita juttuja, ettei näin pienestä magneettia lähdetä ottamaan. Mutta jos tulee pissaa tms. housuun niin sitten.

Olin erittäin ihmeissäni asiasta, kuinka tämä voi olla edes enää mahdollista? Onneksi työterveyshuoltoni puuttui asiaan, ja pääsinkin heti yksityislääkäriaseman lääkärille, joka katsoi kuvat läpi, ja sanoi, että kiireellisenä magneettiin.

Pääsin vihdoin, tosin omakustanteisesti magneettiin, jossa todettiin, että alimpien nikamien välilevyt ovat rappeutuneet kokonaan pois. Nikamat olivat asettuneet päällekkäin, josta seurauksena nivelrikko lannerangassa ja skolioosi. Tämän johdosta aloitettiin työterveydessä työkyvyn kartoitus: voisinko tehdä enää töitä ollenkaan. Pääsin työterveyshuollon kautta fysiatrille, joka katsoi paperini/historiani läpi, ja sanoi: tämä olisi pitänyt selvittää jo aikaisemmin. Minulla löytyi myös lisäksi erittäin yliliikkuvat nivelet ja neljä muuta diagnoosia, jotka pitäisi tutkia tarkemmin. Kävin neljällä eri erikoislääkärillä ,ja kaikkien mielestä työkykyni oli alentunut, enkä voisi jatkaa enää nykyisessä työssäni.

Tämä oli yksi isku taas vasten kasvoja, mitä nyt tekisin? Olenhan ollut ravintola-alalla koko ikäni. Jäänkö eläkkeelle jo näin nuorena? Kysymyksiä tulvi päähäni miljoonittain, mutta vastaajia sitäkin vähemmän. Sain lähetteen lääkäriltä perinnöllisyysklinikalle, sillä sairastan isolla todennäköisyydellä jotain harvinaisempaa sidekudos/rappeumasairautta. Onneksi siellä hoitaja lohdutteli ja sanoi, että asia selviää ja varmasti tutkimuksia ei lopeteta siellä kesken. Hän myös sanoi, että olisi pitänyt saada lähete jo vuosia sitten.

Tänä päivänä olen onnellinen siitä että pääsen vihdoinkin viiden vuoden sairaaloissa juoksemisen jälkeen oikeaan paikkaan hoitoon/tutkimuksiin. Odotan myös uudelleenkoulutuspäätöstä Kelasta ja toivon/uskon parempaan huomiseen ja siihen että asiat järjestyy.Toivon että kukaan ei ikinä joudu vastaavanlaiseen tilanteeseen, jossa hoidot/selvittelyt vaan jätetään kesken, ja potilas oman onnensa nojaan.

Jaa

Kommentoi