Asiantuntijat varoittelevat markkinoilla olevista japanilaisista ihmetuotteista, joiden myyntilupauksena on kiristää vaginaa.

Kyseessä ovat niin kutsutut vaginapuikot, joita ohjeistetaan käyttämään kahden minuutin ajan emättimessä ennen yhdynnän alkua.

Puikot sisältävät salaisia aineosia ja eri yrttejä. Niiden luvataan myös poistavan valkovuotoa ja puhdistavan vaginaa.

Väitteille ei ole lääkäriasiantuntijoiden mukaan katetta. Päinvastoin, puikot ”kiristäessään” kuivattavat vaginaa, joka voi aiheuttaa hiertymistä ja sitä kautta mahdollistaa jopa sukupuolitautien helpomman tarttumisen.

Aiheesta kirjoittaa muiden muassa tohtori Jen Hunter omassa blogissaan.