Nuuskan käyttö lisääntyy. Se on huolestuttavaa, sillä nuuska sisältää peräti kaksikymmentä kertaa enemmän nikotiinia kuin savukkeet ja synnyttää erittäin nopean riippuvuuden.

Nuuskassa on yli 2500 kemikaalia, joista 28 on syöpävaarallisia aineita. Valmiissa nuuskassa on myös kadmiumia, lyijyä, arsenikkia ja radioaktiivisia aineita.

Nuuska kohottaa verenpainetta, kasvattaa infarktien ja aivohalvausten vaaraa ja aiheuttaa erilaisia syöpiä – esimerkiksi suuontelon syöpää.

Lisäksi nuuska lisää muutoksia suun limakalvoilla. Osa niistä on palautuvia, osa taas pysyviä ja palautumattomia.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan on myös  viitteitä siitä, että nuuskaaminen lisää diabeteksen, metabolisen oireyhtymän, ennenaikaisen synnytyksen, alhaisen syntymäpainon ja raskausmyrkytyksen
riskiä.

Kuvassa alla 30 vuotta nuuskaa käyttäneen miehen suu. Mies ei ole koskaan polttanut.


Vaikka tupakointi on vähentymässä, nuuska näyttää vievän sen suosion. Esimerkiksi 18-vuotiaista pojista noin joka neljäs nuuskaa ainakin satunnaisesti. Nuuskalla on samanlaisia terveyshaittoja kuin savukkeilla vaikka sen keuhkovaikutukset ja savun hiilimonoksidista johtuvat vaikutukset puuttuvatkin.

TERVETULOA KÄYTTÄMÄÄN SOVELLUSTA, JOKA ANTAA SINULLE AINA HALVIMMAN HINNAN

-Nuuskan uusi viehätys perustuu siihen, että siitä on tullut samaan aikaan sekä salonkikelpoisempaa että tapa kapinoida yhteiskunnan rajoituksia vastaan. Salonkikelpoistuminen ei ole sattumaa: kymmenessä vuodessa on tultu likaisin sormin huulen alle tungettavasta valuvasta mällistä hienostuneisiin erimakuisiin pussinuuskiin. Näyttääkin siltä että mitä rajoitetumpaa on markkinointi, sitä huolellisempaa on brändinrakentaminen, arvioi suunnittelija Erkki Izarra mainostoimisto 358:sta Terve.fissä.

Preventiotyölle on siis loputon tilaus.

Nuuskaajan suu ei tosiaankaan houkuttele

Nuuskaus aiheuttaa haittaa suulle, se on päivänselvää.

Lievemmästä päästä katsottuna nuuskaajan hampaat värjäytyvät ja kuluvat helposti, erityisesti irtonuuskaa käytettäessä. Hengitys haisee, sillä suun bakteerit kiinnittyvät nuuskan aikaansaamiin suun limakalvon poimuihin. Nuuska aiheuttaa pysyvää ienrajojen vetäytymistä ja syöpymisvaurioita sekä hampaiden kiinnityskudosten löystymistä.

Tavallisin ruotsalaistyyppisen nuuskan käytöstä johtuva terveyshaitta on paikallinen suun limakalvovaurio (nuuskaleesio). Se erottuu vaaleana tai harmahtavana, ryppyisenä ja paksuuntuneena kohtana paikassa, jossa nuuskaa useimmiten pidetään.

Limakalvovaurio paranee useimmiten sen jälkeen, kun nuuskaamisen lopettaa. Vakavat ja pitkälle edenneet, usein punakirjavina tai haavaisina näkyvät limakalvovauriot ovat monesti jo syövän esiasteita.

ETHÄN MAKSA LIIKAA – KLIKKAA HETI SOVELLUKSEEN JOKA ANTAA HALVIMMAN HINNAN!

Lähteinä: Hengitysliitto, THL, Terve.fi, AntiCancer
Jutussa on kuvituskuva, joka ei suoranaisesti liity uutiseen.