Muistisairauksien ehkäisyä aletaan tehostaa Suomessa. Uusi toimintamalli on laadittu.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) koordinoima FINGER-tutkimus osoitti, että kun ikääntyneet muuttavat elintapojaan terveellisemmiksi, heidän muisti- ja ajattelutoimintonsa säilyvät ja riski muistihäiriöihin pienenee. THL on nyt laatinut tulosten pohjalta toimintamallin, jonka avulla lääkärit, hoitajat ja muut ikäihmisten kanssa toimivat voivat tunnistaa ne henkilöt, joilla on kohonnut riski muistisairauteen, ja tukea muistitoimintojen säilymistä.

Muistisairauksien perimmäistä syytä ei tiedetä eikä muistisairauksien hoidossa ole tapahtunut viimeisten vuosien aikana merkittäviä harppauksia. Muistisairaiden määrä lisääntyy jatkuvasti, minkä vuoksi ennaltaehkäisyn tarjoamia mahdollisuuksia on nopeasti alettava hyödyntää.

Muistihäiriöiden riski pienenee, kun tehokkaaseen elintapaohjelmaan osallistuvat ne, joilla riski muistisairauksiin on kasvanut. Elintapaohjelman tulee sisältää liikuntaharjoittelua, ravitsemusohjausta, muistitoimintojen harjoitusta sekä sydän- ja verisuonitautien riskitekijöiden hallintaa.

Jo nyt FINGER-tutkimuksen innoittamana moni kunta ja kolmannen sektorin toimija on alkanut pohtia elintapaohjauksen mahdollisuuksia ikääntyvien muisti- ja ajattelutoimintojen tukemisessa.

-Meillä on aloitettu kokeilu ikääntyneiden liikunnan lisäämiseksi tarjoamalla yli 65-vuotiaille palveluseteli, jonka avulla ikäihminen voi ostaa oman kunnan alueelta terveyttä ja toimintakykyä ylläpitävää liikuntaohjausta, kertoo esimerkiksi Kurikan kaupunginjohtaja Anna-Kaisa Pusa.

-Kiinnostus FINGER-tutkimuksen mukaisen toimintamallin jalkauttamiseen perusterveydenhuoltoon on ollut suurta. Terveydenhuollon kentän toimijat ovat oivaltaneet, että jotain on tehtävä muistisairaiden määrän kasvun hillitsemiseksi. Toivon, että nyt julkaistu toimintamalli kannustaa ja ohjaa entistä suurempaa terveydenhuollon toimijoiden joukkoa kohti muistiystävällisiä toimenpiteitä. Moniammatillisella yhteistyöllä ja tutkimustietoon nojaten olemme Suomessa nyt suunnannäyttäjiä myös käytännön toimenpiteiden tasolla, iloitsee professori Miia Kivipelto.

vedenpuhdistus