Perusterveydenhuollon lääkäreistä reilu kolmannes käytti vuonna 2017 vielä paperia päivittäin tai viikoittain potilaita koskevaan tiedonvaihtoon. Vuodesta 2010 paperin käyttö on kuitenkin vähentynyt merkittävästi, selviää THL:n tuoreesta tutkimuksesta.

Paperin runsas käyttö kertoo siitä, että lääkärit ovat tyytymättömiä tarvittavien potilastietojen saatavuuteen sähköisesti. Tietojen saaminen toisesta organisaatiosta vie liikaa aikaa, ja potilaille voidaan tehdä tämän vuoksi esimerkiksi päällekkäisiä tutkimuksia.

-Lääkärit käyttävät paperia, jos tietojen saanti sähköisesti on vaivalloista. Paperin käytön vähentäminen edellyttää muun muassa sitä, että tietojärjestelmissä olevien tietojen haku saadaan sujuvammaksi. Lisäksi tietojen pitäisi olla nykyistä kattavampia ja ajan tasalla. Myös erikoisalojen tiedontarpeet tulisi huomioida nykyistä paremmin järjestelmiä kehitettäessä, sanoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n tutkimuspäällikkö Hannele Hyppönen.

Sähköiset potilastietojärjestelmät ovat Suomessa kattavasti käytössä etenkin julkisessa terveydenhuollossa. Erillisiä järjestelmiä on kuitenkin paljon, ja ongelmana on ollut saada järjestelmät sopimaan yhteen.

Uusia tarjouksia – käy Hyvinvoinnin verkkokaupassa, tästä sisään!