Hoiva- ja terveyspalvelualan yritys Esperi Care Oy on suunnitellut uudenlaisen palveluasumismuodon ikäihmisille ja perustaa kahdeksan uutta palvelutaloa eri puolille Suomea. Esperi-hoivakoteihin investoidaan tulevina vuosina yhteensä 240 miljoonaa euroa ja ne työllistävät lähes 3 700 henkilöä.

Saga-palvelutalot tarjoavat uudenlaista palveluasumista asiakkaiden yksilölliset hoidon tarpeet huomioiden. Perinteinen palvelutalon miljöö saa kylpylämäiset puitteet, jonka lisäksi ikäihmisille on tarjolla runsaasti aktiviteetteja, monipuolista kulttuuri- ja harrastustoimintaa, uima-allas- ja saunaosastot, elokuvateatteri, ravintola ja bistro, jalkahoitajat, kampaamo ja lääkäripalvelut. Sagassa voi esimerkiksi opiskella myös kieliä.

-Kotihoidon kehittäminen on yksi hallituksen kärkihankkeista. Vastaamme tähän uudella kotihoitoa kodilla

-konseptilla, jossa henkilöstömitoituksen sijaan panostetaan yksilölliseen hoitoon. Saga-palveluasuminen tarjoaa turvallisen, virikkeellisen ja palveluiltaan monipuolisen kodin ikääntyville, jopa pientä ylellisyyttä elämän viimeisiin vuosiin, Esperi Care Oy:n toimitusjohtaja Marja Aarnio-Isohanni kertoo.

Palvelutalon kodit ovat kooltaan 35–80 m2. Asiakkaat voivat joko vuokrata tai ostaa kodin. Kunnilla on mahdollisuus myöntää palveluseteleitä palvelutaloihin.

Keskitetyn kotihoidon periaatteella toimivissa palvelutaloissa kotihoidon hoitoaika käytetään asiakkaan luona, ei siirtymällä paikasta toiseen. Yksi kotihoitotunti maksaa Kuntaliiton mukaan kunnassa keskimäärin 72 euroa, kun Saga-palvelutalossa vuorokauden keskihinta on 50 euroa ja tehostetussa palveluasumisessa 100 euroa vuorokaudelta. Sadan hengen Saga-palvelutalossa voidaan saavuttaa 1,8 miljoonan euron vuotuiset säästöt tehostettuun palveluasumiseen verrattuna.

Uudet Saga-palvelutalot perustetaan Helsingin lisäksi Lappeenrantaan, Seinäjoelle ja Mikkeliin. Suunnitteilla ovat lisäksi Vantaan Tikkurila, Vaasa ja Lahti. Helsingin molemmat Sagat ovat jo rakenteilla. Oulunkylässä sijaitseva, 109 kodin Käpylinna valmistuu joulukuussa ja Munkkiniemen 71-paikkainen palvelutalo ensi vuoden kesäkuussa. Saga-palvelutaloja on tällä hetkellä Helsingin lisäksi Turussa ja Raumalla.

Uusien palvelutalojen lisäksi Esperi Care toteuttaa tänä ja ensi vuonna yhteensä 35 muuta hoiva- ja hoitokotia vanhuksille ja erityisryhmille. Investoinneilla on merkittävä vaikutus työllisyyteen. Hoitohenkilöstöä tarvitaan lähes 1 500 ja tukipalveluista eli ruokahuollosta, kiinteistön hoidosta ja siivouksesta vastaavien työntekijöiden tarve on noin 100. Rakennushankkeet työllistävät 2 200 henkilöä.

-Saga-palvelutalojen ja rakenteilla olevien perinteisten hoivakotien myötä meille valmistuu yhteensä 1 689 uutta asiakaspaikkaa eri puolille Suomea, ja niiden yhteen laskettu työllistämisvaikutus on lähes 3 700 henkilöä, summaa Marja Aarnio-Isohanni.