Ikä tuo viisautta, itsevarmuutta ja onnea – mutta myös muutoksia kehoon. Yli kuusikymppisenä erityisesti nivelissä voi sattua ja tapahtua.

– Monet rappeumaperäiset muutokset lisääntyvät iän myötä, ja rasituksen sietokyky voi alentua nivelissä. Samalla ketteryys ja lihasvoima herkästi vähentyy. Yleisimpiä iän mukana tuomia nivelvaivoja ovat erilaiset selkä-, olkapää- ja polviongelmat, kuvailee Terveystalon ortopedian ja traumatologian erikoislääkäri Teemu Paatela.

Hoida särkyä ja kolotusta liikunnalla

Hätä ei kuitenkaan ole tämän näköinen, sillä iän tuomia muutoksia voi ennaltaehkäistä ja hoitaa liikunnalla.

– Helposti saatetaan ajatella, että jos jotain paikkaa särkee tai kolottaa, sitä pitää olla rasittamatta. Tämä ei yleensä kuitenkaan ole paras vaihtoehto. Jos niveleen ei ole sattunut mitään erityistä vahinkoa tai vammaa, voi olla, että lepo on jopa haitallisempaa ja vain pitkittää oireita. 

Teemu Paatela muistuttaakin, että vaikka keho ikääntyisi ja erilaisia rappeumamuutoksia saattaa syntyä, liikunta on lähtökohtaisesti aina turvallista, ei haitallista.

Paras apu löytyy säännöllisestä harjoittelusta

Arkiliikunta on hyvästä, mutta tehokkain apu lihasten ja nivelten hyvinvointiin ja kuntouttamiseen löytyy säännöllisestä liikunnasta ja lihasharjoittelusta.  

– Jos kokee, että toimintakyvyssä on minkäänlaisia haasteita tai ei tiedä mistä lähteä liikkeelle, kannattaa kääntyä fysioterapeutin puoleen. Fysioterapeutti voi auttaa ja ohjeistaa siinä, miten iän tuomia haasteita voi ennaltaehkäistä.

Fysioterapeutti auttaa, jos arkiliikunta tai harrastukset takkuavat

Systemaattisella fysioterapeutin suunnittelemalla harjoittelulla on mahdollista saada lisävuosia myös esimerkiksi rakkaan liikuntaharrastuksen, kuten golfin tai vaeltamisen parissa. 

Iittalassa on aina edullista – Tästä kauppaan!

– Kehon antamat viestit voivat olla hyvinkin lieviä, mutta jos fysioterapeutilla käy jo varhaisessa vaiheessa, voi henkilökohtaisesti laadittu harjoitusohjelma estää lievänkin kivun tai kolotuksen pahenemista. Fysioterapian avulla voidaan saada keho taas toimimaan niin, että arki ja rakkaat harrastukset rullaavat, Teemu Paatela kertoo.

Älä haudo oireita kotona

Nivelvaivan ei tarvitse olla vuosia tai edes kuukausia kestänyt, jotta voi hakeutua fysioterapeutin vastaanotolle. 

– Tärkeintä on, ettei oireita jää hautomaan kotiin. Vaivan selvittelyn voi aloittaa suoraan fysioterapeutin kanssa, joka ohjaa sitten tarvittaessa lääkärin vastaanotolle.

Teemu Paatela muistuttaa myös, että jo kertakäynti fysioterapeutilla voi auttaa esimerkiksi polvi- tai selkävaivoissa. Toistuvissa, saman tilanteen tai tekemisen aiheuttamissa kiputilanteissa saatetaan tarvita useampi käynti. 

– Fysioterapeutin kanssa kartoitetaan ongelma, selvitetään nivelen toimintahäiriötä tarkemmin ja suunnitellaan yksilöllisesti sopiva harjoitusohjelma. Jos on tarvetta, voidaan fysioterapeutin kanssa sopia seurantakäynti, jossa käydään läpi, miten harjoitusohjelma on toiminut. 

Iittalassa on aina edullista – Tästä kauppaan!