Terveyden Asialla -sivuston viihteellisessä Terveystarkastuksessa-sarjassa käytiin läpi uutta musiikkia julkaisseen kestoartistin Petri Nygårdin terveysongelmat. Aivan puhtaita papereita ei tullut.
Painoa tullut?
-No, 20-vuotiaana taisin olla yli 30 kiloa kevyempi, joten yhtä kovaa en pääse enää. Mutta silti olen tottunut menemään täysillä. Oon vähän semoinen joka ei osaa himmailla. Jos ei vedä täysillä niin mikään ei tunnu miltään.
Hmm…jonkinlaista addiktiokäytöstä. Oma mielipide tähän?
-Rehellisesti sanoen kyllä minä olen nettiaddikti. Vaikea on tunteja laskea, kun on koneella kotona, ja sitten ulkona puhelin kädessä koko ajan. Varmasti käytän nettiä liikaa, mutta internet on ihana. En ole koskaan ymmärtänyt mitään tipattomia tammikuita enkä hetkellisiä paastoja. Ei ne ole mua varten. Mutta joskus, tai monesti, huomaan että silmiini sattuu. On pakko sulkea silmät niin eikös se ole ihan selvä merkki siitä että on liian kauan tuijottanut ruutua.
Polvesi kunto…sehän rikkoutui vuosia sitten alastulossa keikkabussin katolta?
-Polvi on nyt ihan okei. Ei tietenkään ole ihan uusi enää. Kuntoutusta ei auttanut että reväytin samaisesta polvesta ristisiteen myöhemmin. Mutta kyllä mä pärjään sillä.
Kuntoiletko mitenkään?
-No totta kai. Ei kai näitä keikkoja muuten jaksaisi. Jääkiekkoa, kuntosalia, lenkkeilyä, reeniä horot reeniä.
Vielä se viimeinen kysymys. Alkoholinkäyttösi?
-No vähän mua naurattaa, kun ihmisille on tullut se kuva että olen joku luuserialkoholisti joka juo joka päivä. Olen tehnyt muutaman menestyneen juomalaulun, se siitä. Käytän alkoholia maksimissaan noin 2-3 kertaa viikossa ja joskus vähemmänkin. Eli olen siis usein myös selvinpäin, tadaa!
Petri ei ota vastaan Terveyden Asialla -verkkolehden terveyshaastetta, joka sitouttaisi miehen viikoksi terveystekoihin. Asia kunnossa, Petri ei?
Kyllä tästä kirjoitetaan Petrille kaikesta huolimatta terveen paperit. Diagnoosi on kuitenkin jonkinlainen nettiaddiktio. Surffailua Petrin tulee hieman karsia.