Kehon ylimääräisen rasvan poistaminen kirurgisesti eli rasvaimulla on monelle tuttua, mutta CoolSculpting eli jäädytyshoito ei niinkään. Nyt tälle toimenpiteelle on saatu FDA-hyväksyntä lääkintäviranomaisilta, kertoo lääkäri Piotr Sikorski Helsingin Cityklinikalta.

Mistä mielenkiintoisessa menetelmässä sitten oikein on kyse? Kyseinen menetelmä poikkeaa rasvaimusta käänteentekevästi siten, ettei instrumenttia eli kanyyliä viedä ihon alle lainkaan.


-Jäädytyshoidossa käytetään erikoisvalmisteista laitetta, jossa on eräänlainen imurin letku. Letkun hoitopää ”imaisee” hoidettavan alueen sisäänsä kevyesti laskien samalla hoitoalueen lämpötilan yhteentoista pakkasasteeseen, kansantajuistaa lääkäri Piotr Sikorski.

Kliinisesti CoolSculpting toimii siten, että kylmäkäsitellyt rasvasolut jäätyvät, kuolevat muutamassa päivässä ja lopulta poistuvat käsittelyalueelta aineenvaihdunnan myötä. Lämpötilaa paikallisesti laskettaessa rasva jäätyy eli kristalloituu ennen muita kudoksia. Niinpä rasvasolut voidaan jäädyttää ilman, että ympäröivät kudokset vaurioituvat.

Kuka hyötyy?

Moni käyttää CoolSculptingia jo entisestään ”timmin” vartalon viimeistelyyn. Tällöin erinomaisia tuloksia voidaan lääkäri Sikorskin mukaan saada jo kertakäsittelyllä.

Normaalin kaduntallaajan yksittäiset ”makkarat” voivat vaatia parikin käsittelyä, mutta toipilasaikaa ei tällöinkään tarvita. Etuna jäädytyksessä on myös se, että kirurgiaan aina liittyvät jonkinasteiset riskit jäävät pois.

-Miehet usein kaihtavat kirurgiaa. Näkisin tämän myös miesten niin kutsuttujen ”manboobsien” eli ylisuurien rintojen poistossa hyvänä vaihtoehtona, lääkäri Sikorski  toteaa.

Kaksoisleuka on myös hyvä esimerkki jäädytyshoidon käytännöllisyydestä. Jos poistettavaa rasvaa on paljon, perinteinen rasvaimu on edelleen hyvä vaihtoehto. Potilaiden kanssa käydään aina paras vaihtoehto läpi, tähdentää Sikorski.

Uusi hoitomuoto sopii lääkärin mukaan ihmisille, joilla ei ole aikaa toipumiseen, mitä taas rasvaimu edellyttää. Jotkut myös haluavat nimenomaisesti hakea ei-kirurgista ratkaisua.

Jäädytyksellä saavutetaan rasvan väheneminen noin neljänneksellä. Tulokset alkavat näkyä kolmen viikon jälkeen, mutta ”hioutumista” tapahtuu vielä puolen vuoden kohdalla toimenpiteestä.

Vankka tutkimusnäyttö ja hyväksyntä

Lääkäri Piotr Sikorski Helsingin Cityklinikalta kertoo, että Yhdysvaltain lääkintäviranomaisten (FDA) hyväksymää hoitokäsittelyä on tehty Cityklinikan toimipisteillä sekä Helsingissä että Turussa jo useita.

-Valveutuneet alan seuraajat ovat kyllä odottaneet tätä jo Suomeen, hän toteaa.

Kryolipolyysi sinänsä on monille suomalaisillekin tuttu, mutta CoolSculpting-kryolipolyysi on Sikorskin mukaan tutkittu ja FDA-hyväksytty.

-Moni tämän alan kuluttaja kaipaa nimenomaan FDA-hyväksyntää, vaikka FDA onkin Yhdysvaltain terveysviranomainen. CoolSculpting-hoidosta löytyy jo yli sata tieteellisesti pätevää tutkimusta. Sitä on tehty jo yli viisi miljoonaa kertaa, lääkäri Piotr Sikorski Helsingin Cityklinikalta vakuuttaa.

Ei hintaeroa

Luonnollisesti hintaerot rasvaimun ja jäädytyksen välillä kiinnostavat kuluttajia.

-Hinnat ovat lähes yksi yhteen. Mutta tässä on muistettava, että jos rasvaa on paljon, tulee rasvaimu edullisemmaksi vain siksi, että rasvaimun tarvitsee tehdä yhden kerran, lääkäri Sikorski Cityklinikalta tietää.

Jos poistettavaa rasvaa on enemmän, CoolSculpting-hoito tulee tehdä kaksi kertaa.

Lue CoolSculptingista todellinen tietopaketti ja sen hinnoista TÄÄLTÄ