Jos haluaa voida paremmin ja jopa laihtua, voi syödä edelleen pitkälti samaa ruokaa. Tärkeää on se, milloin ruokansa syö – eli tietyssä aikaikkunassa. Tähän ajatukseen nojaa pätkäpaasto.

Tunnettu ravitsemusasiantuntija Jeannette Hyde on kirjoittanut uuden kirjan, joka tuntee nimen: 10 tunnin dieetti – Kevyt olo ja lisää elinvoimaa pätkäpaastolla.

Kirjan ja 10 tunnin dieetin perusidea on hyvin yksinkertainen: Yön yli kestävän paaston aikana energian palaminen tehostuu ja painon on mahdollista alkaa pudota. Myös verenpaine-, verensokeri,- ja kolesterolitasot yleensä laskevat, ja suoliston mikrobiomi vahvistuu. 

Aikarajoitteisessa syömisessä päivän ruoat syödään aikaikkunan aikana ja muun ajan elimistö lepää. Napostelu – laiduntaminen, kuten jotkut hauskasti sanovat – loppuu, kun päivässä nautitaan kahdesta kolmeen kunnon ateriaa. 

Viimeisimpien tutkimustulosten lisäksi kirjassa on 25 proteiinipitoista ruokaohjetta, joilla nälkä pysyy loitolla. Viikkosuunnitelmat ja kasvishaaste ovat mukana innostamassa kohentamaan terveyttä. 

Kannustavansävyisen oppaan lähtökohtana on kertoa kuinka pätkäpaasto toimii, miksi ihminen laihtuu sitä noudattaessaan ja miten omaa oloa voi kohentaa. 

Jeannette Hyde on brittiläinen ravitsemusasiantuntija ja ravitsemustieteen kandidaatti.

Jeannette Hyde: 10 tunnin dieetti – Kevyt olo ja lisää elinvoimaa pätkäpaastolla ilmestyy 20.8.2021 ja sen kustantaja on Atena