Legendaarisen suomalaisen ysäriyhtyeen Hausmyllyn kantava voima Hannu ”Enzo” Pulkkinen sairastaa keuhkosyöpää, joka on levinnyt alalohkosta ylälohkoon. Hän oli jo selättänyt keuhkosyövän ja eturauhassyövän aiemmin, mutta kasvain iski jälleen.

Jokin aika sitten diagnosoitiin keuhkoahtaumatauti. Ja nyt muusikko kertoo faneilleen somepäivityksessään Oulun yliopistollisen sairaalan käytäviltä, että viikko on tullut oltua sairaalahoidossa: jälleen uuden sairauskurimuksen kanssa.

-Löytyi iso pernan laskimon suonitukos. Nyt on liuotushoitoa edessä, Enzo päivittää alakuloisena.

Hän toteaa joutuvansa piikittämään itseään kerran päivässä.

– Samanlaista kuin jos on diabetes, Enzo toteaa ja jatkaa:

– Jos tukos lähtee liikenteeseen, voi olla joko aivoinfarkti tai sitten sydäninfarkti.

Muusikko toteaa päivityksessään, että sananlasku taitaa olla nyt totta: ei kahta ilman kolmatta.

-Keuhkosyöpä, keuhkoahtauma, nyt vielä tämä. Mitähän seuraavaksi. Mutta ei vaivuta synkkyyteen, mies päättää.

Päivityskuvassa hän jo näyttää kansainvälistä käsimerkkiä sairauksilleen.

Enzon perhettä on koeteltu viime aikoina paljon. Hänen aviovaimonsa ja yhtyeen manageri Mia on ollut rintasyöpähoidoissa.