Brittinainen nimeltä Steph O’Dell, 24, Milton Keynesistä on jakanut verkkoon kuvat järkyttävästä allergisesta reaktiostaan, jonka hän sai hiusväristä.

Naisella oli juhlat edessä ja hän meni hakemaan hieman uutta näköä tukkaansa. Hiusvärissä oli kuitenkin parafenyleenidiamiiniä, jolle nainen osoittautui allergiseksi.

Tavallisin hiusvärien aiheuttama terveyshaitta on ihokosketusallergia parafenyleenidiamiinille. Sen oireet saattavat lievimmillään olla pientä kutinaa joitakin päiviä hiusten värjäyksen jälkeen. Voimakkaimmissa tapauksissa saattaa esiintyä kasvojen ja koko pään alueen turvottavaa ihottumaa ja silmät voivat muurautua umpeen voimakkaan kutinan saattelemana. Sitten seuraa ihon vetistys- ja hilseilyvaihe, jota voi kestää pari viikkoa. Voimakas reaktio saattaa vaatia jopa sairaalahoitoa.

Näin kävi juuri Stephille. Hän joutui viiden päivän sairaalajaksolle, ja lääkärit totesivat hänen olevan heidän uransa allergisin tapaus.

Erikoisinta asiassa on, että hänelle oli allergioiden takia tehty aiemmin niin kutsuttu laastaritesti, jossa hänen ei todettu olevan allerginen kyseiselle aineelle. Se ei kertonutkaan totuutta.

EDIT: 8.8.2019 Poistettu kuva latausongelman vuoksi ja lisätty alla oleva twiitti-upote