Suomessa on todettu 29 uutta muuntuneen koronaviruksen aiheuttamaa tapausta aiemman 20 tapauksen lisäksi. Yhteensä muuntuneen koronaviruksen aiheuttamia tapauksia on nyt todettu Suomessa 49, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL.

Uusista tapauksista 18 on todettu 20.12.2020 jälkeen Suomeen saapuneilla henkilöillä. Matkustajat ovat saapuneet Suomeen seuraavista maista: Britannia, Ghana, Ruotsi, Etelä-Afrikka, Bosnia-Hertsegovina, Tanska, Turkki ja Viro. Näytteistä 8 on peräisin jo aiemmin tiedossa olleiden tapausten lähikontakteilta. Kolmen henkilön tartunnan alkuperää selvitetään edelleen. Ainakin 55 mahdollisesti tartunnalle altistunutta henkilöä on asetettu karanteeniin.

Kaikista todetuista muuntuneen viruksen aiheuttamista tapauksista 47 on Britanniassa havaittua muuntunutta virustyyppiä ja kaksi Etelä-Afrikassa havaittua virustyyppiä. Nyt havaituista uusista tautitapauksista 28 on Britannian varianttia ja yksi Etelä-Afrikan varianttia.

Matkustajia ohjataan testiin ja karanteeniin

THL:n lausunnon perusteella Liikenne- ja viestintävirasto on keskeyttänyt Britanniasta, Irlannista ja Etelä-Afrikasta Suomeen saapuvan matkustajalentoliikenteen 18.1.2021 asti. THL suosittelee, että jokainen näissä maissa vieraillut ja eri reittejä Suomeen matkustava testataan maahan tullessa kahdesti.

Maahantulija ohjeistetaan niin, ettei kontaktia ja tartunnan mahdollisuutta muihin perheen ulkopuolisiin ihmisiin molempien testitulosten valmistumiseen asti ole olemassa. Mikäli tartunnanvaaran estymisestä ei voida muutoin varmistautua, henkilö voidaan asettaa karanteeniin, kunnes kahdella negatiivisella testituloksella voidaan osoittaa, että henkilöllä ei ole koronavirustartuntaa.

Lisäksi THL suosittaa raja-asemilla tehtävän testaustoiminnan laajentamista siten, että kaikki matkustajat joko testataan maahan saapuessa tai varmistetaan, että heillä on negatiivisen testituloksen osoittava todistus enintään 72 tuntia aiemmin otetusta testistä.

Tartunnan saaneiden tunnistus ja tartuntaketjujen nopea katkaisu on tärkeää

Muuntuneen koronaviruksen aiheuttamalle tartunnalle altistuneet täytyy tunnistaa mahdollisimman nopeasti. Altistuneiden täytyy noudattaa tiukasti karanteenimääräystä ja pysyä erillään muista ihmisistä 14 vuorokautta, THL toteaa. Altistuneet tulee oireista riippumatta testata heti, kun altistuminen on havaittu, toistetusti karanteenin aikana ja uudelleen ennen karanteenin lopettamista.

Sosiaali- ja terveydenhuollon toimijoiden tulee THL:n mukaan varmistaa, että henkilöt, joilla epäillään muuntuneen viruksen aiheuttamaa tartuntaa, tutkitaan ja ohjataan näytteenottoon välittömästi. Laboratorioiden tulee ohjata positiiviset näytteet viruskannan tarkempaan tutkimukseen THL:n ohjeiden mukaisesti.  

Uusi muuntunut virus voi tarttua ja levitä aiempaa nopeammin. Tämä on havaittu tartuntaketjujen selvityksessä myös Suomessa. Ei kuitenkaan ole näyttöä siitä, että muuntunut virus aiheuttaisi aiempaa vakavampaa tautia. Koronavirusrokotteen arvioidaan suojaavan myös muuntuneen viruskannan aiheuttamalta taudilta.