Äidin lihavuudella on yhteys lapsen varhaiseen lihavuuteen, kohonneeseen verenpaineeseen ja valtimokovettumataudin esiasteeseen. Raskausajan diabeteksella on sen sijaan luultua vähäisempi vaikutus lapsen terveyteen.
Lihavuus ja diabetes lisäävät sydän- ja verisuonisairauksia, kuten valtimokovettumatautia, korkeaa verenpainetta ja sydämen kuormittumista. Sydän- ja verisuonisairaudet ovat länsimaissa aikuisten yleisin kuolinsyy, joten niiden ehkäisystä on tullut merkittävä kansallinen ja kansainvälinen haaste.
Sydän- ja verisuonisairaudet alkavat kehittyä monesti jo lapsuusiässä ja mahdollisesti jo sikiöaikana. Miten niiden kehittymistä voisi ehkäistä mahdollisimman varhaisessa vaiheessa?
HUSissa tehdyssä ja juuri julkaistussa tutkimuksessa selvitettiin sukupolvelta toiselle siirtyvää riskiä lihavuuteen sekä miten äidin lihavuus ja raskausdiabetes vaikuttavat lapsen sydämen ja verisuonten kehitykseen syntymän jälkeen.
Äidin lihavuus on terveysriski lapselle
Tutkimuksessa havaittiin, että äidin lihavuudella on yhteys lapsen varhaiseen lihavuuteen. Lisäksi näiden lasten verenpaine oli koholla ja heidän kaulavaltimonsa seinämän lihaskerros, eli intima-media, oli paksuuntunut terveeseen vertailuväestöön nähden. Tätä muutosta pidetään valtimokovettumataudin varhaisena esiasteena.
Valtimoseinämän ja sydämen koon muutoksiin vaikutti siis eniten lapsen liian suuri paino.
”Lihavuuden kehittymiseen kannattaa puuttua jo varhaislapsuudessa, vaikka muutoksia ei vielä voida havaita verisuonissa ja sydämessä. Teini-iässä tai sen jälkeen lihavuuteen vaikuttaminen on tunnetusti paljon vaikeampaa”, toteaa lastenkardiologi, dosentti Taisto Sarkola HUS lasten ja nuorten sairauksista.
Suoraa yhteyttä lapsen kaulavaltimon seinämän lihaskerroksen paksuuden ja verenpaineen välillä ei kuitenkaan löytynyt. Sydämen vasemman kammion lihasmassassa ei liioin havaittu vielä sellaisia lihavuuteen liittyviä muutoksia, jotka lisäisivät korkean verenpaineen riskiä.
Raskausajan diabeteksella ei myöskään ollut vaikutusta lapsen lihavuuteen tai sydän- ja verisuonitaudin riskiin ainakaan vielä kuuden vuoden iässä.
Seuraavaksi Sarkola suunnittelee FINNCARE-tutkimusta verenpaineen siirtymisestä sukupolvelta toiselle. Tutkittavana on raskauden aikana korkeasta verenpaineesta sairastaneita perheitä ja heidän 8–11-vuotiaita lapsiaan. Verenpaine on vahvasti periytyvä. Lisäksi arvioidaan elintapojen ja verenpaineen vaikutusta sydän- ja verisuoniterveyteen.
Mukana 201 paria
Juuri julkaistussa tutkimuksessa seurattiin 201 äiti-lapsiparin terveyttä kuusi vuotta syntymän jälkeen Lastenklinikalla eli nykyisessä Uudessa lastensairaalassa.
Tämä Taisto Sarkolan tutkimus kuuluu laajaan RADIEL-tutkimusten sarjaan, jotka aloitettiin 2008 rekrytoimalla perheitä, joissa raskaana olevan äidin lihavuus ylitti painoindeksin 30 tai hänellä oli aikaisemman raskauden aikana todettu raskausdiabetes. Molemmat lisäävät riskiä sairastua myöhemmin tyypin 2 diabetekseen sekä sydän ja verisuonitauteihin.
Jatkoseurannassa puolestaan selvitettiin äideille suunnatun raskauden aikaisen RADIEL-intervention ja äidin elintapojen, kuten tupakoinnin, alkoholinkäytön, ruokavalion ja liikunnan, vaikutusta äidin ja hänen lapsensa terveyteen.